RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 18.06.2012 Pykälä 89
Tarkastuslautakunta |
§ 89 |
18.06.2012 |
PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
642/00.02.02/2012
TARKLTK § 89
Kuntalain 63 §:n mukaan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu.
Tarkastuslautakunnan pöytäkirjat on tarkastanut kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, jollei tarkastuslautakunta ole päättänyt pöytäkirjan tarkastamisesta muulla tavalla.
Ehdotus:
Puheenjohtaja: Pyhäjärven kaupungin tarkastuslautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajat.
Päätös:
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Pirjo Lammassaari ja Taimi Nurminen.
§ 91 kohdalla toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Paavo Leskinen.