RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.10.2012 Pykälä 113
Tarkastuslautakunta |
§ 113 |
23.10.2012 |
PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
642/00.02.02/2012
TARKLTK § 113
Kuntalain 63 §:n mukaan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu.
Tarkastuslautakunnan pöytäkirjat on tarkastanut kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, jollei tarkastuslautakunta ole päättänyt pöytäkirjan tarkastamisesta muulla tavalla.
Ehdotus:
Puheenjohtaja: Pyhäjärven kaupungin tarkastuslautakunta valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös:
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Raija Miettinen ja Kalevi Våg.