RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2019/Pykälä 77
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tekninen lautakunta |
§ 36 |
18.06.2019 |
Kaupunginhallitus |
§ 232 |
09.09.2019 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 51 |
30.09.2019 |
Kaupunginhallitus |
§ 314 |
10.12.2019 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 77 |
10.12.2019 |
Kaavoituskatsaus 2019
2345/10.02.02/2019
TEKLA § 36
Kaupungin tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kaupungissa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä
(MRL 7 §).
Oheismateriaali 8 kaavoituskatsaus 2019.
Teknisen johtajan päätösehdotus:
Lautakunta hyväksyy kaavoituskatsauksen 2019 ja esittää sen kaupunginhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Marja-Leena Våg saapui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16:20.
KHALL 09.09.2019 § 232
Liitteenä nro 2
- kaavoituskatsaus 2019.
Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2019 kaavoituskatsauksen.
Päätös:
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
KVALT § 51
Liitteenä nro 5
- kaavoituskatsaus 2019.
Päätös:
Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.
Arkistokohdassa Cc 5 säilytetään
- kaavoituskatsaus 2019.
KHALL 10.12.2019 § 314
Tulevan osayleiskaavan suunnittelualueen maanomistajien osalta on suoritettu esteellisyyksien arviointia. Alueella on huomattava määrä maanomistajia, joka on hidastuttanut yksityiskohtaisen arvioinnin tekemistä. On ilmennyt tarve suorittaa kaavoituskatsauksen hyväksyminen ja sen yhteydessä tehtävä Hautakankaan tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen vireille laittaminen uudelleen. Uudelleen käsittely ei sinänsä hidasta hankkeen edistymistä.
Kuntalain 97.1 §:n mukaan valtuutettu on valtuustossa esteellinen käsittelemään asiaa, joka koskee henkilökohtaisesti häntä taikka hänen hallintolain 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua läheistään. Jos valtuutettu ottaa osaa asian käsittelyyn muussa toimielimessä, häneen sovelletaan, mitä kyseisen toimielimen jäsenen esteellisyydestä säädetään.
Hallintolain 50.1 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:
1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;
2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;
3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai
4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.
Liitteenä nro 1
- kaavoituskatsaus 2019.
Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
1. Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy vuoden 2019 kaavoituskatsauksen uudelleen hallintolain 50 §:n mukaisena itseoikaisuna. Päätös korvaa valtuuston päätöksen kvalt 30.9.2019 § 51.
2. Kaupunginhallitus tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös:
1. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
2. Kaupunginhallitus tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
KVALT § 77
Päätös:
Valtuutetuille jaettiin pöytiin kaupunginhallituksen päätös 10.12.2019 § 314.
Ilpo Karvonen ilmoitti esteellisyytensä (HL 28 §) asian käsittelyyn ja poistui kokoustilasta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varavaltuutetttu Seppo Kangasharju saapui kokoukseen hänen tilalle asian käsittelyn ajaksi.
Kaupunvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.
Ilpo Karvonen saapui kokoukseen.
Varavaltuutettu Seppo Kangasharju siirtyi valtuutettu Aila Kaurasen tilalle, koska hän ei ollut vielä saapunut kokoukseen.
Arkistokohdassa Cc 5 säilytetään
- kaavoituskatsaus 2019.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |