RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.05.2020/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keskusvaalilautakunta |
§ 5 |
14.04.2020 |
Kaupunginhallitus |
§ 85 |
20.04.2020 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 27 |
25.05.2020 |
Uuden varavaltuutetun määrääminen
1853/00.00.00/2016
KESKVLTK § 5
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 24.2.2020 § 7 myöntänyt eron kaupunginvaltuuston jäsenyydestä Kansanliike Pro Pyhäjärvi ry:n Tyyne Tuikalle.
Varavaltuutettujen määräämisestä säädetään vaalilaki 93 §:ssä ja
kuntalaki 17 §:ssä.
Vaalilaki § 93: Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi.
Kuntalaki 17 §: Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.
Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan (KuntaL 70 §) tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Esityslistan oheismateriaalina 1 on Kuntavaalit 2017 tarkastuslas-
kentalista KT23, jonka mukaan puheenjohtaja kutsuu Tyyne Tuikan (Kansanliike Pro Pyhäjärvi ry) tilalle ensimmäisen varavaltuutetun Dennis Tammelan. (Ensimmäisenä varavaltuutettuna KT23- listassa on Aarne Liuska ja hänelle on kaupunginvaltuusto myöntänyt eron varavaltuutetun tehtävistä 30.10.2017 § 97).
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan päätösehdotus:
Keskusvaalilautakunta määrää tarkastuslaskentalistan KT23 mukaisesti, että Kansanliike Pro Pyhäjärvi ry:n viidenneksi varavaltuutetuksi nousee Shemeikka Laimi.
Asia saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin ja asia saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.
Liite 1 Kuntavaalit 2017 tarkastuslaskenta KT23.
KHALL 20.04.2020 § 85
Liitteenä nro 2
- Kuntavaalit 2017 tarkastuslaskentalista KT23.
Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää todeta keskusvaalilautakunnan päätöksen 14.4.2020 § 5 mukaisesti kaupunginvaltuustolle, että Kansanliike Pro Pyhäjärvi ry:n viidenneksi varavaltuutetuksi nousee Laimi Shemeikka.
Päätös:
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Pöytäkirjan liitteenä nro 3
- Kuntavaalit 2017 tarkastuslaskentalista KT23.
KVALT § 27
Liitteenä nro 11
- Kuntavaalit 2017 tarkastuslaskentalista KT23.
Päätös:
Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.
Pöytäkirjan liitteenä nro 7
- - Kuntavaalit 2017 tarkastuslaskentalista KT23.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |