Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.05.2020/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tarkastuslautakunta1

§ 27

08.04.2020

Tarkastuslautakunta1

§ 34

07.05.2020

Tarkastuslautakunta1

§ 42

15.05.2020

Kaupunginvaltuusto

§ 19

25.05.2020

 

Vuoden 2019 arviointikertomus

 

2398/02.02.01/2020

 

TARKLTK1 § 27

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan (410/2015) tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida,

- ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

- arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

Tarkastuslautakunnan arviointi kohdistuu kunnan omalle toiminnalle asetettujen tavoitteiden ohella kunnan tytäryhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Valtuuston on kuntastrategiassa sekä talousarviossa ja -suunnitelmassa asetettava tavoitteet koko kuntakonsernin toiminnalle. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kiinnittää huomiota toiminnan, toimintatapojen sekä palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Tarkastuslautakunta on kuntakonsernin toiminnan poliittinen arvioija, ja se arvioi poliittisen ohjauksen toteutumista ja tuloksellisuutta.

Keskeinen arvioinnin kohde on kunnanhallitus, jonka tehtävänä on johtaa kunnan toimintaa, hallintoa, taloutta ja joka konsernijohtoon kuuluvana vastaa kuntakonsernin omistajaohjauksen toteuttamisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä.

Tarkastuslautakunnan on tavoitteiden toteutumista koskevassa arvioinnissa otettava kantaan kunnanhallituksen toimintakertomuksessa esittämään selvitykseen tavoitteiden toteutumisesta. Kuntakonsernissa arviointi kohdistuu erityisesti niiden tavoitteiden toteutumiseen, jotka valtuusto on asettanut tytäryhteisöille kunnan talousarviossa ja -suunnitelmassa sekä konserniohjeissa. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida tasapainotuksen toteutumista ja toimenpiteiden riittävyyttä ja realistisuutta, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

Arviointikertomus, jossa arvioinnin tulokset esitetään on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, miten kunnanhallitus, muut kunnan viranomaiset ja kunnan tytäryhteisöt ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa.

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Esityslistan oheismateriaalina on aineistoa arviointikertomuksen laatimiseksi.

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan päätösehdotus:

 

Tarkastuslautakunta käynnistää vuoden 2019 arviointikertomuksen laadinnan lautakunnan jäsenten vastuualueiltaan hankkimiensa aineistojen sekä oheismateriaalin pohjalta ja antaa lautakunnan sihteerille ohjeita arviointikertomuksen valmisteluun.

 

Päätös:

 

Hyväksyttiin.

 

 

TARKLTK1 § 34

 

 

Esityslistan oheismateriaalina on ehdotus arviointikertmukseksi.

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan päätösehdotus:

 

Tarkastuslautakunta päättää tehdä tarvittavat muutokset arviointikertomusehdotukseen. Lopullinen arviointikertomus tuodaan lautakunnan päätettäväksi 15.5.2020.

 

Päätös:

 

Hyväksyttiin.

 

Merkittiin, että Satu Väisänen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo 10.00.

 

 

TARKLTK1 § 42

 

 

Esityslistan liitteenä on ehdotus arviointikertomukseksi.

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan päätösehdotus:

 

Tarkastuslautakunta

 

1. päättää hyväksyä ja allekirjoittaa arviointikertomuksen;

 

2. päättää lähettää arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle ja esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2019 arviointikertomuksen;

 

3. esittää, että arviointikertomuksessa vuodelta 2019 esitettyihin huomioihin kaupunginhallitus hankkii toimialueiden vastaukset syyskuun valtuustoon 2020.

 

Päätös:

 

Hyväksyttiin.

 

Merkittiin, että Satu Väisänen poistui tämän asian käsittelyn yhteydessä klo 10.28.

 

 

KVALT § 19

 

 

Liitteenä nro 5

- arviointikertomus vuodelta 2019.

 

Päätös:

 

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juhani Pyhtilä esitteli valtuustolle vuoden 2019 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen. Pasi Liikanen poistui kokouksesta esittelyn aikana klo 19.43.

 

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan vuoden 2019 arviointikertomuksen.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti tarkastuslautakunnan ehdotuksen kohdan 3., että arviointikertomuksessa vuodelta 2019 merkittyihin huomioihin kaupunginhallitus hankkii toimialueiden vastaukset syyskuun valtuustoon 2020 mennessä.

 

Arkistokohdassa Df säilytetään

- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2019.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa