Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.06.2013 Pykälä 119



Tarkastuslautakunta

§ 112

10.06.2013

Tarkastuslautakunta

§ 119

19.06.2013

 

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2012

 

981/00.03/2013

 

TARKLTK § 112

 

Kuntalain 71 § mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet sekä esitettävä arvioinnin tulokset valtuustolle.

 

Tarkastuslautakunta on valmistellut arviointikertomuksen hankkimiensa tietojen, vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen perusteella.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomusluonnos jaetaan kokouksessa.

 

Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajan päätösehdotus:

 

Tarkastuslautakunta

 

1. hyväksyy ja allekirjoittaa valmistelemansa arviointikertomuksen vuodelta 2012.

 

2. jättää arviointikertomuksen vuodelta 2012 kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi

 

3. esittää, että arviointikertomuksesta vuodelta 2012 ilmenevät huomiot toimialueet huomioivat päätöksenteossa sekä vuoden 2014 talousarvion ja toimintasuunnitelman vuosille 2015-2016 laadinnassa.

 

Päätös:

 

Taimi Nurminen oli poistuneena kokouksesta arviointikertomuksen käsittelyn ajan käsiteltäessä arviointikertomusta Kiinteistö Oy Rillankiven, vesi- ja viemärilaitoksen ja kaukolämpölaitoksen osalta hallintolain 28 § perusteella.

 

Raija Miettinen oli poistuneena kokouksesta arviointikertomuksen käsittelyn ajan käsiteltäessä arviointikertomusta Kiinteistö Oy Rillankiven osalta.

 

Taimi Nurminen esitti, että arviointikertomuksen sivulla 9, kohdassa 2.2, hallintotoimi, kaupunginhallitus, kappaleen 4 kuulumaan seuraavasti: " Arviovuoden aikana käsittelyyn tulevat asiat olivat hyvin valmisteltuja ja päätösehdotukset olivat selkeitä sekä lakien mukaisia."

 

Esitystä ei kukaan kannattanut, joten se raukesi.

 

Pyhäjärven Kehitys Oy:n ja Pyhäsalmen Liiketalo Oy:n osalta arviointikertomus käsitellään seuraavassa kokouksessa.

 

Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen muilta osin yksimielisesti.

 

Taimi Nurminen jätti eriävän mielipiteen kirjattavaksi pöytäkirjaan.

 

Arviointikertomus vuodelta 2012 on pöytäkirjan liitteenä nro 1.

 

TARKLTK § 119

 

Tarkastuslautakunta voi tilintarkastusintressissä saada toimielimenä (= on päätettävä siitä) tutustuttavakseen myös salassa pidettäviä tietoja. Sellaisiin kuuluu myös kuntakonserniin kuuluvien osakeyhtiöiden tiedot. Tiedonsaanti voi kuitenkin perustua vapaaehtoisuuteen tai omistajavaltaan.

 

Tarkastuslautakunta on 10.6.2013 § 112 päätöksellään allekirjoittanut ja hyväksynyt arviointikertomuksen vuodelta 2012 muilta osin lukuun ottamatta Pyhäjärven Kehitys Oy:n ja Pyhäsalmen Liiketalo Oy:n osalta.

 

Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajan päätösehdotus:

 

Tarkastuslautakunta

 

1. Tarkastuslautakunta päättää saada tutustuttavakseen Pyhäjärven kaupunkikonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen tilinpäätösasiakirjat.

 

Päätöksen jälkeen konsernijohtoon kuntalain 25 a §:n mukaan kuuluva kaupunginjohtaja antaa tilinpäätösasiakirjat tarkastuslautakunnalle tutustuttaviksi huomautuksin, että tarkastuslautakunta toimii virkavastuulla ja tarkastuslautakunnan jäsenellä on salassapitovelvollisuus.

 

2. hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen Pyhäjärven Kehitys Oy:n ja Pyhäsalmen Liiketalo Oy:n osalta vuodelta 2012

 

3. jättää arviointikertomuksen vuodelta 2012 Pyhäjärven Kehitys Oy:n ja Pyhäsalmen Liiketalo Oy:n osalta kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös:

 

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Pöytäkirjan liitteenä nro 1 on vuoden 2012 arviointikertomuksen sivu 23.