Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta1
Pöytäkirja 12.04.2019/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tarkastuslautakunta1

§ 29

08.04.2019

Tarkastuslautakunta1

§ 38

09.04.2019

Tarkastuslautakunta1

§ 47

12.04.2019

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2018

 

2249/02.02.01/2019

 

TARKLTK1 § 29

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan (410/2015) tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida,

 

- ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

 

- arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Tarkastuslautakunnan arviointi kohdistuu kunnan omalle toiminnalle asetettujen tavoitteiden ohella kunnan tytäryhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Valtuuston on kuntastrategiassa sekä talousarviossa ja -suunnitelmassa asetettava tavoitteet koko kuntakonsernin toiminnalle. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kiinnittää huomiota toiminnan, toimintatapojen sekä palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Tarkastuslautakunta on kuntakonsernin toiminnan poliittinen arvioija, ja se arvioi poliittisen ohjauksen toteutumista ja tuloksellisuutta.

 

Keskeinen arvioinnin kohde on kunnanhallitus, jonka tehtävänä on johtaa kunnan toimintaa, hallintoa, taloutta ja joka konsernijohtoon kuuluvana vastaa kuntakonsernin omistajaohjauksen toteuttamisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä.

 

Tarkastuslautakunnan on tavoitteiden toteutumista koskevassa arvioinnissa otettava kantaan kunnanhallituksen toimintakertomuksessa esittämään selvitykseen tavoitteiden toteutumisesta. Kuntakonsernissa arviointi kohdistuu erityisesti niiden tavoitteiden toteutumiseen, jotka valtuusto on asettanut tytäryhteisöille kunnan talousarviossa ja -suunnitelmassa sekä konserniohjeissa. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida tasapainotuksen toteutumista ja toimenpiteiden riittävyyttä ja realistisuutta, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Arviointikertomus, jossa arvioinnin tulokset esitetään on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, miten kunnanhallitus, muut kunnan viranomaiset ja kunnan tytäryhteisöt ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunnan tavoitteena on laatia arviointikertomus vuodelta 2018 aikataulussa niin, että se on mahdollista käsitellä toukokuun 2019 valtuustossa.

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan päätösehdotus:

 

Tarkastuslautakunta käynnistää vuoden 2018 arviointikertomuksen laadinnan lautakunnan jäsenten vastuualueiltaan hankkimiensa aineistojen pohjalta.

 

Päätös:

 

Tarkastuslautakunta käynnisti vuoden 2018 arviointikertomuksen laadinnan.

 

 

TARKLTK1 § 38

 

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan päätösehdotus:

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista vuodelta 2018.

 

Päätös:

 

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laatimista vuodelta 2018.

 

 

TARKLTK1 § 47

 

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan päätösehdotus:

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista vuodelta 2018.

 

Päätös:

 

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laatimista vuodelta 2018.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa