Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.08.2019/Pykälä 210

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 210

19.08.2019

 

Kihutoimikunnan asettaminen vuosien 2020 ja 2021 Kihupäivien järjestämiseksi

 

1970/00.00.01/2017

 

KHALL 19.08.2019 § 210

 

 

Pyhäjärven kaupungissa on järjestetty Kihupäiviä vuodesta 1974 lähtien. Kihupäivien vakiintunut ajankohta on heinäkuun toinen viikonloppu.

 

Pitäjäjuhlan valmistelusta ja järjestämisestä on vastannut vuodesta 1976 lähtien tehtävään kaupunginhallituksen toimikaudekseen asettama kihutoimikunta.

 

Kuntalain 30.3 §:n mukaan kunnanhallitus voi asettaa toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten. KuntaL 32.1 §:n mukaan 30.3 §:n tarkoittamat toimikunnat asetetaan enintään kunnanhallituksen toimikaudeksi.

 

KuntaL 31.3 §:n mukaan toimielinten jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet, joista on soveltuvin osin voimassa mitä varsinaisista jäsenistä säädetään. Lain 31.4 §:n mukaan toimielimen jäseniä valittaessa on voimassa, mitä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta erikseen säädetään.

 

Kaupunginhallituksen toimikaudekseen 2018-2019 asettamaan kihutoimikuntaan ovat kuuluneet seuraavat 10 henkilöä:

 

Jäsen Varajäsen

Anne Niiranen Markku Fält

Irina Karvonen Taimi Piippo

Pentti Illikainen Janne Niemi

Eeva Vaskilampi Merja Rauno

Jukka Lehtosaari Antti Taskinen

Osmo Ylisuvanto Pekka Niskanen

Jari Aittokoski, puh.joht. Ari Huttunen

Katja Rönkä Kirsti Törölä

Eila Rajala Aili Pesonen

Raili Jokiperä-Ryynänen Esa Ryynänen

 

Anne Niiranen 31.7.2019 eronpyynnöllä pyytää eron kihutoimikunnan jäsenyydestä. Jari Aittokoski 7.8.2019 eronpyynnöllä pyytää eron kihutoimikunnan puheenjohtajuudesta ja jäsenyydestä.

 

 

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää asettaa toimikaudekseen kuntalain 30.3 §:n tarkoittaman toimikunnan tehtävänään valmistella ja järjestää vuosien 2020 ja 2021 Kihupäivät ja valita toimikuntaan kymmenen jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ottaen huomioon, mitä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta jäseniä toimielimiin valittaessa on erikseen säädetty.

 

Toimikunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan.

 

Päätös:

 

Kaupunginhallitus hyväksyi vt. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Kaupunginhallitus nimesi kihutoimikuntaan seuraavat jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet:

 

Jäsen Varajäsen

Heikki Koski Markku Fält

Niko Pirttisalo Taimi Piippo

Pentti Illikainen Janne Niemi

Eeva Vaskilampi Merja Rauno

Jukka Lehtosaari Antti Taskinen

Osmo Ylisuvanto Pekka Niskanen

Jere Hakkarainen Ari Huttunen

Katja Rönkä Kirsti Törölä

Eila Rajala Aili Pesonen

Raili Jokiperä-Ryynänen Esa Ryynänen

 

Toimikunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa