Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.01.2020/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 16

20.01.2020

 

Kiinteistön 626-403-274-13 myyminen / ostaja Vestia Oy

 

2428/10.00.02/2020

 

KHALL 20.01.2020 § 16

 

 

Vestia Oy kehittää voimakkaasti hyötyjäteasemiensa toimintakonseptia. Muutos lisää asemien aukioloaikoja automaation ja maksupäätteiden käyttöön ottamisen myötä. Niin sanotut miehitetyt vuorot jäävät myös käyttöön.Tavoitteena on, että tulevaisuudessa hyötyjäteasemat voisivat olla avoinna jokaisena arkipäivänä. Maksuautomaattien pilottikokeilu on ollut jo käynnissä Ylivieskassa ja Haapavedellä.

 

Pyhäjärven hyötyjäteasema sijaitsee tällä hetkellä osoitteessa Lammasmäentie 40 ja on auki maanantaisin muutaman tunnin. Aseman alue on käymässä pieneksi ja uuden toimintamallin edellyttämän automaation kannalta hankalaksi. On näin ollen ollut tarpeen määrittää hyötyjäteaseman kehittämisen kannalta optimaalinen uusi sijainti ja tontti.

 

Pyhäjärven kaupunki on neuvotellut Vestia Oy:n kanssa hyötyjäteaseman uudesta sijainnista. Tarkastelussa on päädytty Lammasmäen teollisuusalueella Vaskikellonpolun varrella olevaan teollisuustonttiin 274:13, jonka pinta-ala on 6180 m2. Alueen kaavamääräykset mahdollistavat hyötyjäteasematoiminnan siirtämisen alueelle.

 

Kauppahinta on normaalia alueen hinnoittelua korkeampi, koska Vestia Oy:n hallitus on linjannut kaikkien hyötyjäteasemien kiinteistöjen osalta noudatettavan samanlaisia kaupan ehtoja. Kaupassa käytetään kiinteistön neliöhintana 5 euroa /m2.

 

Kaupungin hallintosäännön 23 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kaava-alueen rakennustonttien myynnistä, kun valtuusto on vahvistanut myynnissä noudatettavat yleiset perusteet.

 

Liitteenä nro 3

- kiinteistön 626-403-274-13 kauppakirjaluonnos ja karttaote.

 

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää, että Pyhäjärven kaupunki myy Vestia Oy:lle kiinteistön 626-403-274-13 pinta-alaltaan 6180 m2. Kauppahinta on yhteensä 30.900 euroa.

 

Muut kaupan ehdot ovat liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaiset.

 

Päätös:

 

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Pöytäkirjan liitteenä nro 2

- kiinteistön 626-403-274-13 kauppakirjaluonnos ja karttaote.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa