Sivistyslautakunta § 19 26.02.2019 Esiopetuspaikat lv. 2019-2020 SIVLTK § 19 Esiopetukseen osallistuminen OPH: "Perusopetuslain (26a §) mukaan lasten tulee vuotta ennen oppivelvollisuutensa alkamista osallistua esiopetukseen tai esiopetuksen tavoitteet täyttävään muuhun toimintaan. Pääsääntöisesti esiopetukseen osallistua lapset ovat kuusivuotiaita. Esiopetuksen järjestäjät ilmoittavat esiopetuksen alkamisesta hyvissä ajoin ennen tarjoamansa esiopetuksen alkamista, jotta huoltaja voi hakea lapselle esiopetuspaikkaa. Periaatteena on, että esiopetukseen ilmoitetut lapset osallistuvat esiopetukseen säännöllisesti, jotta esiopetukselle asetetut tavoitteet voivat toteutua. Mikäli huoltaja ei ilmoita esiopetukseen, tulee hänen huolehtia, että lapsi osallistuu muuhun esiopetuksen tavoitteet täyttävään toimintaan. Tämän toiminnan luonteesta ei ole säädöksissä tarkempia kuvauksia. Jos lapsen oppivelvollisuus vamman tai sairauden vuoksi alkaa jo 6-vuotiaana ja hänellä on pidennetyn oppivelvollisuuden päätös, hänellä on oikeus esiopetukseen sinä vuonna, kun hän täyttää viisi vuotta. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella lapsella on velvoite osallistua esiopetukseen myös oppivelvollisuuden alkamisvuonna eli kuusivuotiaana. Lapsella on myös oikeus esiopetukseen oppivelvollisuuden alkamisvuonna eli 7-vuotiaana, jos hän perusopetuslain 27 §:n mukaisesti aloittaa perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin." Esiopetusvelvollisia ovat 1.8.2019 alkaen vuonna 2013 syntyneet lapset, joita Pyhäjärvellä on 50. Koulutoimi on lähettänyt 16.1.2019 sähköisen ilmoittautumisen ohjeet (oheismateriaali 1) näille esiopetusvelvollisten lasten huoltajille sekä ilmoittanut asiasta Pyhäjärven Sanomissa ja kaupungin nettisivuilla. Ilmoittautumisaika on ollut 20.1. - 10.2.2019 (oheismateriaali nro 2). Sivistysjohtajan päätösehdotus: Sivistyslautakunta määrittää lasten esiopetuspaikat oheismateriaalin 3 mukaan seuraavasti: Ikosen koulu 50 opp. Päätös: Hyväksyttiin. Esiopetukseen otettujen nimilista pöytäkirjan liitteenä nro 2.