Kaupunginhallitus § 235 09.09.2019 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös asiassa 3661/3/18 1804/01.01.01/2016 KHALL 09.09.2019 § 235 Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 31.10.2016 § 72 ottanut kaupunginjohtajan virkasuhteeseen Henrik Kiviniemen. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on välipäätöksellään 23.1.2017 (17/0035/2 hylkäsi Laila Malilan vaatimuksen Pyhäjärven kaupunginvaltuuston 31.10.2016 § 72 täytäntöönpanon kieltämisestä. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt Laila Malilan esittämän esteellisyyttä koskevan valitusperusteen tutkimatta sekä muilta osin tutkinut Malilan valituksen ja kumonnut kaupunginvaltuuston päätöksen. Hallinto-oikeus on Malilan vaatimuksen enemmälti hyläten, velvoittanut Pyhäjärven kaupungin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 200 eurolla. Hallinto-oikeus on hylännyt Pyhäjärven kaupungin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Kaupunginvaltuusto on 24.11.2015 § 93 hyväksynyt Pyhäjärven kaupungin ja kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran tekemän sovintosopimuksen noudattamiseen perustuvan menettelysopimuksen sekä päättänyt laittaa sopimuksen täytäntöön välittömästi. Mainitun menettelysopimuksen mukaan sovintosopimuksen puolin ja toisin allekirjoittaminen edellyttää, että kaupunginjohtajan virkasuhde päättyy 31.7.2016. Virkasuhteen päättyessä 31.7.2016 erääntyy maksettavaksi johtajasopimuksen mukainen vuoden palkan määräinen irtaantumiskorvaus, jonka maksuaikataulusta ja eläkeoikeudellisesta vaikutuksesta menettelysopimuksessa on sovittu tarkemmin. Hallinto-oikeus on todennut, että edellä mainittu sopimuksen noudattamiseen perustuva menettelysopimus ei ole yksityisoikeudellinen sopimus, kuten kaupunginhallituksen lausunnossa on väitetty, vaan julkisoikeudellinen sopimus. Kaupungin asianomaisen viranomaisen on tullut päätöksellään hyväksyä mainittu sopimus, jotta se sitoisi kuntaa. Kaupunginvaltuuston 24.11.2015 tekemästä sovintosopimuksen noudattamiseen perustuvan menettelysopimuksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen, eikä päätös siten ole ollut lainvoimainen silloin, kun valtuusto on valituksenalaisella päätöksellään ottanut kaupunginjohtajan virkasuhteeseen Henrik Kiviniemen. Vaikka valtuuston on edellä mainitun menettelysopimuksen hyväksyessään päättänytkin, että hyväksymistä koskeva päätös pannaan täytäntöön välittömästi, peruuntuu sopimuksen voimaantulo ja siinä sovittu virkasuhteen päättyminen sekä niin sanottu irtaantumiskorvauksen maksaminen siinä tapauksessa, että valtuuston 24.11.2015 tekemä päätös hallinto-oikeuteen tai korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen johdosta kumotaan. Kaupunginjohtajan virkaa ei siten ole voitu täyttää vakituisesti edellä mainitussa tilanteessa, jossa viran avoimeksi tuleminen on vielä ollut epäselvää. Valtuusto on siten näissä oloissa valitessaan kaupunginjohtajan vakituiseen virkasuhteeseen toiminut lainvastaisesti. Valtuuston valituksenalainen päätös on tämän vuoksi kumottava. Pyhäjärven kaupunginhallitus valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle uudistanut hallinto-oikeudessa esittämänsä sekä vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että Laila Malila velvoitetaan korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut. Vaatimustensa tueksi valituksessaan kaupunginhallitus muun ohella esitti seuraavaa: Hallinto-oikeuden päätös on syntynyt äänestyksen jälkeen. Vähemmistöön jäänyt hallinto-oikeuden oikeustuomari olisi tutkituilta osin hylännyt Malilan valituksen. Kaupunginhallitus viittaa vaatimustensa tueksi hallinto-oikeuden vähemmistön kantaan. Pyhäjärven entinen kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara on omasta aloitteestaan eronnut kaupunginjohtajan virasta sovintosopimuksen noudattamista koskevaan menettelysopimukseen perustuen. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt mainitun sopimuksen 24.11.2015 § 93. Molemmat sopijapuolet ovat täyttäneet sopimukseen perustuvat velvoitteensa. Rinnevaaran kaupunginjohtajan virkasuhde on edellä sanotun johdosta päättynyt 31.7.2016. Kaupunginhallitus on näin ollen voinut julistaa kaupunginjohtajan viran haettavaksi 4.7.2016 § 230 ja kaupunginvaltuusto on voinut suorittaa kaupunginjohtajan virkavaalin 31.10.2016 § 72. Malila on valituksessaan hallinto-oikeudelle esittänyt, että kaupungin ja Rinnevaaran välinen edellä mainittua sopimusta koskeva päätös ei ole ollut lainvoimainen silloin, kun virka on julistettu haettavaksi ja kun virkavaali on toimitettu. Malila on muiden ohella valittanut edellä mainittua sopimusta koskevista päätöksistä. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen. Malila on valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tällä seikalla ei kuitenkaan ole merkitystä nyt kysymyksessä olevan asian kannalta, koska sovintosopimuksen noudattamista koskevassa menettelysopimuksessa Rinnevaaran irtisanoutumista ei ole sidottu sopimuksen hyväksymistä koskevan päätöksen lainvoimaisuuteen. Sopimuksessa ei ole myöskään määrätty virkasuhteen voimassaolosta tilanteessa, jossa sopimuksen hyväksymispäätös kumottaisiin. Sopimuksen hyväksymistä koskevan päätöksen mahdollinen kumoaminen ei siten sekään vaikuttaisi Rinnevaaran virkasuhteen päättymiseen. Sopimuksen hyväksymistä koskevaan päätökseen liittyvässä valituksessa oli vaadittu muun ohella päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä. Ko. vaatimus on hylätty. Sopimus on tosiasiallisesti pantu täytäntöön. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta Laila Malilan esittämän valtuutettujen esteellisyyttä koskevan valitusperusteen, ottaa viivytyksen välttämiseksi asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta Malilan valituksen tutkittavakseen myös tällä valitusperusteella tehtynä, ja hylkää valituksen mainituilta osin. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen pääasian osalta ja Malilan hallinto-oikeudelle tekemän valituksen. Pyhäjärven kaupunginvaltuuston 31.10.2016 § 72 päätös jää voimaan. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen myös oikeudenkäyntikulujen osalta. Laila Malilan ja Pyhäjärven kaupunginhallituksen oikeudenkäyntikulujen korvaamista hallinto-oikeudessa koskevat vaatimukset myös hylättiin. Laila Malilan ja Pyhäjärven kaupunginhallituksen oikeudenkäyntikulujen korvaamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa koskevat vaatimukset myös korkein hallinto-oikeus hylkäsi. Liitteenä nro 4 - Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 27.8.2019, dnro 3661/3/18.. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää merkitä Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen 26.6.2019, dnro 1217/3/18 tiedokseen ja saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.