Kaupunginhallitus § 230 09.09.2019 Kaupunkikonsernin elinkeinopalvelujen uudelleen järjestäminen 2334/00.01.00/2019 KHALL 09.09.2019 § 230 Pyhäjärvi on voimakkaan rakennemuutoksen vaikutusalueena. Rakennemuutos tapahtuu samanaikaisesti sekä elinkeinorakenteessa, väestörakenteessa että myös julkisten palvelujen palvelurakenteessa. Rakennemuutoksen syitä on useita ja ne ovat monin kohdin samalla koko maan kattavia ilmiöitä. Kaivostoiminnan ennakoitavissa olevalla loppumisella on merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia, joihin varautuminen on välttämätöntä paikkakunnan ja seudun elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Viimeisten arvioiden mukaan maanalaisen kaivostoiminnan loppuminen ajoittuisi vuoteen 2021, jonka jälkeen kaivosalueella tehtäisiin mm. rikastamotoimintaa. Kaivostoiminnan taloudellinen merkitys Pyhäjärvelle on erittäin suuri. Työllisyys- ja tulovaikutusten lisäksi kaivoksen vaikutus alueen elinkeinotoimintaan ja sen jatkuvuuteen ja kehittymiseen on ollut ratkaisevassa roolissa. Kaivoksen loppumisen myötä katoaa myös osa siitä perustasta, jolle yritykset ovat aiemmin voineet liiketoimintansa rakentaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta tuleva maakuntauudistus tms. merkitsee suuressa määrin myös elinvoimavaikutusten uusjakoa sote-palveluiden osalta koko alueella. Maatalouden pitkäaikainen rakennemuutos on yhä jatkossakin vaikuttamassa paikalliseen elinvoimaan mahdollisesti negatiivisesti. Pyhäjärvi on mm. maakunnan elinvoimaindikaattorilla mitattuna maakunnan heikoimmin menestyviä kuntia. Pyhäjärvi kehittää elinkeinoja sekä kaupungin elinkeinopalveluiden, Pyhäjärven Kehitys Oy:n että Pyhäjärven Callion kautta. Lisäksi Nihak ry:ltä ostetaan 0,5 htv yritysneuvontapalveluja. Henkilöstö-resurssi jakaantuu: Kaupungin elinkeinopalvelut, n. 0,4 htv (kaupunginjohtaja) Pyhäjärven Kehitys Oy, 2 htv (yhtiön toimitusjohtaja ja toimistosihteeri) Pyhäjärven Callio, 1 htv (ohjelmajohtaja) Nihak ry:n ostopalvelut, 0,5 htv (yrityspalvelupäällikkö) Vastatakseen monialaisen rakennemuutoksen tuomiin haasteisiin Pyhäjärven kaupungin tulee pyrkiä mahdollisimman hyvään tuloksellisuuteen kehittämistoimenpiteiden kohdalla. Kaupungin vaikea taloudellinen tilanne ei kuitenkaan mahdollista merkittäviä lisäpanostuksia elinkeinojen kehittämiseen lähivuosina, joten on pyrittävä nostamaan nykyisten resurssien tehokkuutta. Samanaikaisesti kaupungin taloustilanteen kanssa myös Pyhäjärven Kehitys Oy:n taloudellinen tilanne on heikentynyt mm. Peuratalot Oy:n konkurssin vuoksi. Yhtiö ei ole pystynyt nykyisellä 200.000 euron vuotuisella kaupungilta saamallaan tulovirralla saavuttamaan juurikaan panostusta vastaavia edistysaskeleita kaupungin kehitystoiminnassa tai kehittämään omaa toimintaansa. Yhtiön tulevat tilinpäätökset tulevat olemaan alijäämäisiä, ellei toiminnan kehittämistä ja talouden tasapainottamista tehdä jo vuoden 2020 aikana merkittävästi. Kaupunki on 10.6.2019 § 163 päättänyt pääomittaa yhtiötä 250.000 eurolla, mutta lisäpääomittaminen joudutaan tekemään lähivuosina, mikäli nykyisellä elinkeinopalveluiden toimintamallilla jatketaan. Jotta rakennemuutoksen vaatimaan elinkeinojen kehittämistoiminnan tehokkuusvaatimukseen ja nykyisen järjestämismallin talouden tasapainottamistarpeisiin voidaan vastata, on valmisteltu esitys ko. palveluiden uudelleenjärjestämiseksi. Esityksen mukaan kehitysyhtiön toimitusjohtajan tehtävä lakkaa nykyisen sopimuskauden päättyessä 31.12.2020 ja kaupungin elinkeinopalveluihin palkataan elinkeinojen kehittäjä (1 htv). Rekrytointi toteutetaan syksyllä 2020. Kehitysyhtiön toimistosihteerin tehtävä jätetään lähivuosina tapahtuvan eläköitymisen yhteydessä täyttämättä ja jäljelle jääneet työtehtävät hoidetaan kaupungin keskushallinnon kautta. Liitteenä nro 1 - vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) elinkeinojen kehittämispalveluiden uudelleenjärjestämisestä. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää: 1) Hyväksyä esitetyn muutoksen elinkeinopalveluiden järjestämismalliin. Kehitys Oy:n toimitusjohtajan tehtävää ei nykyisen sopimuskauden päätyttyä 31.12.2020 täytetä uudelleen. Kaupungin elinkeinopalveluihin perustetaan uusi elinkeinojen kehittäjän työsuhde, joka täytetään 1.9.2020 lukien. 2) antaa hallintotoimelle talousarvion laadintaohjeena tehtäväksi uuden elinkeinojen kehittäjän työtehtävän määrärahan budjetoinnin vuoden 2020 talousarvioon ja vuosien 2021 ja 2022 taloussuunnitelmaan. Työtehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Valtuusto käsittelee uuden tehtävän perustamista osana talousarvion käsittelyä. Kehitysyhtiöltä ostettavista elinkeinopalveluista vähennetään vuodesta 2021 alkaen kaupungin elinkeinopalveluihin siirtyvien kuluerien verran määrärahoja. 3) antaa konserniohjeen Pyhäjärven Kehitys Oy:lle, jonka mukaan yhtiön tulee aloittaa uuteen 1.1.2021 lukien voimaantulevaan malliin valmistautuminen. Päätös: Raija Leppäharju, esitti että asia jätetään pöydälle ja se viedään valtuuston iltakouluun keskusteltavaksi. Jorma Leskinen kannatti Raija Leppäharjun esitystä. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty esitys asian jättämisestä pöydälle, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan päätösehdotusta äänestävät “JAA” ja ne, jotka kannattavat Raija Leppäharjun esitystä, että asia jätetään pöydälle äänestävät “EI”. Puheenjohtajan esittämä äänestysesitys ja äänestystapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin kolme (3) “JAA” ääntä (Asko Kauranen, Mirja Hynninen, Eeva-Riitta Pappila) ja kolme (3) “Ei” ääntä (Raija Leppäharju, Jorma Leskinen, Heikki Koski), yksi (1) tyhjä (Pauliaukusti Haapanen). Puheenjohtaja totesi, äänestystulokseen viitaten 3-3 äänten mennessä tasan, että puheenjohtajan ääni ratkaisee. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Raija Leppäharju ja Jorma Leskinen ilmoittivat, että jättävät eriävän mielipiteen kirjattavaksi pöytäkirjaan. Pöytäkirjan liitteenä nro 1 - vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) elinkeinojen kehittämispalveluiden uudelleenjärjestämisestä.