Kaupunginhallitus § 252 30.09.2019 Poikkeaminen tilalla 626-402-51-47-M601 2233/10.03.00/2019 KHALL 30.09.2019 § 252 Tuulenviemät Oy on hakemuksellaan 25.9.2019 hakenut poikkeamislupaa rakennusoikeuden ylitykselle määräalalle tilalla (626-402-51-47). Rakennushanke edellyttää kunnan toimivallassa olevaa poikkeamista rakennuslupaa varten. Kunta voi erityisestä syystä myöntää MRL 171 §:n mukaan poikkeuksen MRL:ssa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, jossa kysymys on uuden rakennuksen rakentamisesta tai olevan rakennuksen laajentamisesta ranta-alueelle. Naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon, tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa, on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen MRL 173 §:n (22.12.2009/1589) mukaisesti. Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n tarkoittamaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle poikkeaminen ei aiheuta eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Tekninen johtaja on 26.9.2019 antanut lausunnon, jonka mukaan esitetty rakennuksen rakentaminen, rakennusoikeuden ylittäminen on hyväksyttävissä ja hän puoltaa myönteisen päätöksen antamista poikkeamislupahakemukseen. Liitteenä nro 5 - teknisen johtajan lausunto 26.9.2019 ja karttaote. Poikkeamislupahakemus liitteineen on nähtävillä kokouksessa. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Koska poikkeamislupahakemuksen tarkoittama rakennuspaikka on oleva kaavan mukainen rakennuspaikka ja hakemuksen mukainen uudisrakennus ja poikkeaminen ei aiheuta MRL 171 §:n tarkoittamia haittoja, kaupunginhallitus päättää myöntää poikkeamisluvan rakennusoikeuden ylitykselle 67,5m2 verran kokonaisrakennusoikeudesta ja 17m2 verran loma-asunnon rakennusoikeuden ylittämisestä kiinteistöllä numero 626-402-51-47-M601, teknisen johtajan lausunnon ehdoin. Kaupunginhallitus päättää MRL 174 §:n 2 momentin mukaisesti määrätä, että poikkeamispäätöstä vastaava rakennuslupa on haettava viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun poikkeamislupapäätös on saanut lainvoiman. Kaupunginhallituksen päätös toimitetaan MRL 174 §:n mukaisesti tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Kaupunginhallituksen päätös toimitetaan poikkeamisluvan hakijoille ilmoituksin, että kaupungin poikkeamispäätökseen voidaan soveltaa, mitä MRL 145 §:ssä säädetään lupa- ja valvontamaksusta. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Pöytäkirjan liitteenä nro 5 - teknisen johtajan lausunto 26.9.2019 ja karttaote.