Kaupunginhallitus § 274 14.10.2019 Sitoutuminen Digituki -hankkeeseen 2364/02.02.00/2019 KHALL 14.10.2019 § 274 Pohjois-Pohjanmaa on pilotoinut yhtenä viidestä maakunnasta valtionvarainministeriön AUTA-hankkeen mukaista digituen toimintamallia ajalla 1.9.2018 - 31.12.2019. Digituki -hankkeen valtionavustushaku on avattu ajalle 1.1. - 31.10.2020 kaikille maakunnille. Pilottimaakuntien tavoitteena on erityisesti kehittää toiminnan jatkuvuutta ja pysyvyyttä alueellaan. Myönnettävä avustus kohdistuu digituen alueelliseen koordinointiin. Hakuaika päättyy 15.10.2019 mennessä. Valtiovarainministeriön arvion mukaan maakunnan kokonaisbudjetti on noin 180.000 euroa, josta kuntien osuus on 30 %. Tämä tarkoittaisi hieman yli kahden henkilön työpanosta. Pyhäjärven kaupungin osuus hankkeesta olisi 688 euroa. Tavoitteena kuluvana vuonna on ollut, että jokaisessa kunnassa on digitukea tarjolla ja kuntalaisten löydettävissä. Digitukea kehittämään ja antamaan on perustettu kuntakohtaisia verkostoja. Maakunnan tason koordinointi ja kuntien tukeminen on juuri käynnistynyt. Maakunnan digituen toimintamallin konkretisointi ja käytäntöön vieminen jäävät seuraavalle hankekaudelle. Ilman jatkoa vaarana on, että aloitetut kehittämistoimenpiteet jäävät irrallisiksi teoksi eikä niillä saavuteta haluttua vaikuttavuutta. Digituen toimintamallin keskiössä on arjessa pärjäämistä helpottavan sähköisen asioinnin vahvistaminen. Se yhdenvertaistaa kuntalaisten mahdollisuuden asioida ajasta ja paikasta riippumatta sekä osallistua digitaaliseen yhteiskuntaan. Kehittämistoimenpiteitä tarvitaan edelleen seuraavilla alueilla: - tuki tarpeen ja tarjonnan kohtaamiselle sekä lisäämiselle, - kuntien ja maakunnan yhteisten digitukiverkostojen toimintamallin vahvistaminen ja hyvinvoinnin edistämisen rakenteisiin kytkeminen, - digituen löydettävyyden parantaminen viestinnän eri keinoin, - toiminnan pysyvyyden varmistaminen. Pohjois-Pohjanmaan liitto esittää, että kunnat sitoutuisivat rahoittamaan digituen kehittämistä ja vakiinnuttamista pysyväksi toiminnaksi edellä esitetyllä tavalla. Maakuntaliitto on valmis hallinnoimaan hanketta ja vastaamaan käytännön järjestelyistä. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että Pyhäjärven kaupunki sitoutuu Pohjois-Pohjanmaan liiton hallinnoimaan Digituki -hankkeeseen omarahoitusosuudella 688 euroa. Omarahoitusosuus huomioidaan vuoden 2020 talousarviovalmistelussa. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.