Sivistyslautakunta § 73 08.10.2019 Sopimus etsivän nuorisotyön tuottamisesta/Jokilaaksojen Nuorten Tuki ry 1283/12.05.02/2014 SIVLTK § 73 Etsivän nuorisotyön tehtävänä on auttaa niitä 15 - 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella ja jotka tarvitsevat tukea tavoittaakseen julkisen sektorin tai jotka tarvitsevat tukea pysyäkseen tai kiinnittyäkseen tarjolla olevaan palveluun tai jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Etsivän nuorisotyön velvoitteesta säädetään Nuorisolaissa (1285/2016 §10). Etsivää nuorisotyötä on toteutettu tähän saakka yhteistyössä Jokilaaksojen Nuorten Tuki ry:n kanssa. Jokilaaksojen Tuki ry on hakenut toimintaan alueellisesti rahoituksen ja Pyhäjärven kaupunki on maksanut omalta osaltaan kuntarahoituksen. Voimassa oleva sopimus päättyy 31.12.2019. Kunnilla on mahdollisuus myös itse hakea AVI:n kautta valtionrahoitusta etsivään nuorisotyöhön. Vuoden 2019 rahoituspäätöksissä pienille kunnille oli yleisesti myönnetty Pohjois-Suomen AVI:n toimesta 27 500 euron avustus. Avustus on haettava vuosittain. Jokilaakson Nuorten Tuki ry on esittämässä jatkoa aiempaan sopimukseen osittain päivitettynä. Nuorisotoimen talousarviossa on varauduttu sopimuksen edellyttämään kuntaosuuteen. Asiaa esittelevät kokouksessa Auli Mikkola ja Mira Rytkönen Jokilaaksojen Nuorten Tuki ry:stä. Kutsuttuna on myös vapaa-ajanohjaaja Juha Aho. Sopimusesitys on oheismateriaalina nro 1. Sivistysjohtajan päätösehdotus: Päätösehdotus annetaan kokouksessa Jokilaaksojen Tuki ry:n esittelyn jälkeen. Päätös: Ennen varsinaisen kokouksen alkua kuultiin Auli Mikkolaa ja Mira Rytköstä Jokilaakson Nuorten Tuki ry:stä klo 18.30-19.20. Vastaava vapaa-ajanohjaaja Juha Aho oli kuultavana asian käsittelyn yhteydessä. Sivistysjohtaja teki kokouksessa keskustelun jälkeen seuraavan päätösehdotuksen: Sivistyslautakunta päättää, että sopimusta Jokilaaksojen Nuorten Tuki ry:n kanssa etsivän nuorisotyön toteuttamisesta ei hyväksytä. Pyhäjärven kaupunki järjestää jatkossa toiminnan omana työnään ja hakee siihen valtionosuuden. Päätösehdotus hyväksyttiin. Juha Aho poistui kokouksesta klo19.47.