Kaupunginhallitus § 80 20.04.2020 Kaupunginvaltuusto § 22 25.05.2020 Omavelkainen takaus lainan laina-ajan pidennyksen ajaksi / Kiinteistö Oy Rillankivi (20060326) 2483/02.05.03/2020 KHALL 20.04.2020 § 80 Pyhäjärven kaupunginvaltuusto on päättänyt 31.10.2006 § 61 myöntää Pyhäjärven Kehitys Oy:lle omavelkaisen takauksen Kunnalliselta eläkevakuutukselta otettavaan investointilainaan, joka on suuruudeltaan 1,0 M€ ja jonka laina-aika on 15 vuotta. Osittaisen jakautumisen yhteydessä 31.12.2017 Kunnalliselta eläkevakuutukselta otettu laina numero 20060326 siirtyi Kiinteistö Oy Rillankivelle. Tilinpäätöksessä 2019 lainaa oli jäljellä 99.960 euroa. Kiinteistö Oy Rillankiven talous on kehittynyt odotettua heikommin vuosien 2018 ja 2019 aikana. Yhtenä asiana talouteen on vaikuttanut teollisuus- ja liiketilojen kysynnän heikkeneminen. Kiinteistö Oy Rillankivi on pyytänyt saada pidentää laina-aikaa yhdellä vuodella siten, että vuonna 2020 maksettaisiin ainoastaan lainan korot. Tämän johdosta yhtiö voisi joustaa omalta osaltaan koronavirusepidemian aiheuttamissa vaikeuksissa, jotka kohdistuvat vuokralaisiin. Laina 20060326 tulee maksetuksi 23.5.2022 (alkuperäinen 23.5.2021), kun lyhennysvapaa on otettu huomioon. Lainan 20060326 laina-aika pitenee 12 kuukaudella.Lainan loppuosa 33.345 euroa tulee maksettavaksi alkuperäiseen maksusuunnitelmaan verrattuna 1 vuoden myöhemmin. Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä takaus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää takausta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Tämän johdosta Pyhäjärven kaupunki edellyttää Kiinteistö Oy Rillankiveltä vakuuksia erälle (33.345 euroa), johon laina-ajan pidentäminen kohdistuu. Suomi on muiden maiden mukana kohdannut tilanteen, jossa tartuntataudin (COVID-19) aiheuttava koronavirus leviää laajasti. Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Näin ollen on päädytty ottamaan käyttöön valmiuslaki. Valmiuslain (1552/2011) 15 luvun 108 §:n mukaan, jos valtuustoa ei saada koolle päätösvaltaisena ja painavat syyt edellyttävät välitöntä päätöksentekoa, kunnanhallituksella on oikeus päättää niistä asioista, jotka koskevat kunnan hallinnon järjestämistä, johto- ja hallintosääntöä, toimivallan siirtämistä, talousarviota ja veroja sekä muista valtuuston päätettäväksi säädetyistä asioista. Kaupunginhallituksen on mahdollisimman pian saatettava edellä mainitussa momentissa tarkoitetut päätökset valtuuston päätettäviksi. Kaupunginhallituksen päätös on voimassa, kunnes valtuusto on päättänyt asiasta. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää myöntää Kiinteistö Oy Rillankivelle omavelkaisen takauksen Kunnallisen eläkevakuutuksen lainan laina-ajan pidennyksen ajaksi. Laina 20060326 tulee maksetuksi 23.5.2022, kun lyhennysvapaa on otettu huomioon. Laina-ajan pidentäminen vaikuttaa määrältään 33.345 euron lyhennykseen. Pyhäjärven kaupunki pyytää riittävät vastavakuudet antamalleen takaukselle, joka kohdistuu laina-ajan pidennykseen. Kaupunginhallitus edellyttää, että Kiinteistö Oy Rillankivi sitoutuu laatimaan realistisen talouden tasapainottamisohjelman ja sitoutuu noudattamaan sitä. Kaupunginhallituksen päätös viedään kaupunginvaltuustolle päätettäväksi seuraavaan kaupunginvaltuuston kokoukseen. Päätös: Jorma Leskinen ja Heikki Koski ilmoittivat esteellisyytensä asian käsittelyyn. He poistuivat sähköisestä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi hallintolain 28 §:n perusteella. Pauliaukusti Haapanen valittiin pöytäkirjantarkastajaksi tämän asian kohdalle Heikki Kosken tilalle. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Jorma Leskinen ja Heikki Koski saapuivat sähköiseen kokoukseen. KVALT § 22 Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.