Kaupunginhallitus § 148 29.06.2020 Kaavoituksen käynnistämisestä laaditun sopimuksen hyväksyminen / Itämäen tuulivoimapuisto 2482/10.03.01/2020 KHALL 29.06.2020 § 148 Pyhäjärven kaupunkistrategia 2030:ssa strategiseksi tavoitteeksi on asetettu energia-alan osalta edellytysten luominen uusiutuvan energian monipuoliselle tuotannolle ja varastoinnille. Pyhäjärvelle on maakuntakaavoituksessa osoitettu useampi tuulivoimaloiden alue, joista suurinta osaa ollaan jo kehittämässä ja osa on jo luvitettu. Kaupungin talouden ja elinvoiman kannalta tuulivoimarakentaminen tuo uusia mahdollisuuksia niin maanomistajille, yrityksille kuin kaupungille veronsaajana. Maakuntakaavassa tuulivoima-alueet tv-1, 360 ja tv-1, 361 ovat vielä suureksi osaksi kehittämättä, ja alue on todettu hyvin potentiaaliseksi tuulivoimatuotannon lisäkehittämiselle. Alueille sijoittuu jo osittain Murtomäen tuulivoimaosayleiskaava-alue. Kaupunki ja Neoen Renewables Finland Oy ovat neuvotelleet Itämäen alueen kaavoituksen käynnistämisestä. Kaupunki on päätöksellä khall 20.4.2020 § 84 vuokrannut hankealueelle sijoittuvia metsätilojaan Neoen Renewables Finland Oy:lle. Itämäen suunnittelualueen koko on alustavasti max. 4600 ha ja tulevien voimaloiden määrä arviolta 20 – 25 kpl. Sopimuksen mukaan Neoen Renewables Finland Oy vastaa osayleiskaavan laatimisen ja osayleiskaavatyössä tarvittavien selvitysten laadinnan konsulttikustannuksista kokonaisuudessaan. Kaavoituksen aikataulu sovitetaan YVA-menettelyn aikatauluun. Tavoitteena on, että osayleiskaavaehdotus valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä. Muut sopimuksen ehdot käyvät ilmi liitteenä olevasta sopimusluonnoksesta. Liitteenä nro 4 - kaavoituksen käynnistämisestä laaditun sopimuksen luonnos Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen 4 mukaisen sopimuksen kaavoituksen käynnistämisestä Pyhäjärven kaupungin ja Neoen Renewables Finland Oy:n välille koskien Itämäen tuulivoimapuiston aluetta. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Liitteenä nro 4 - kaavoituksen käynnistämisestä laadittu sopimus