Kaupunginhallitus § 154 29.06.2020 Poikkeaminen tilalla 626-402-38-48 2447/10.03.00/2020 KHALL 29.06.2020 § 154 * * * * * * * on hakemuksellaan 28.5.2020 hakenut poikkeamislupaa rakentaa laavun Kallioranta -tilalle (626-402-38-48). Kyseessä on uudisrakentaminen. Rakennushanke edellyttää kuitenkin kunnan toimivallassa olevaa poikkeamista rakennuslupaa varten koska tila sijaitsee Pyhäjärven rantojen oikeusvaikutteisen osayleiskaavan alueella ja on kaavoitettu merkinnällä RA eli loma-asuinalue. Kaavan kirjaukset sallivat esitetyn kaltaisen rakentamisen, mutta rakennusjärjestyksessä on edellytetty vähimmäisetäisyyttä vesirajasta 15 m. Esitetty rakentaminen , laavu 10,5 m2 ei vaikeuta kaavan toteutumista eikä sillä ole merkittävää maisemallista vaikutusta. Kunta voi erityisestä syystä myöntää MRL 171 §:n mukaan poikkeuksen MRL:ssa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, jossa kysymys on uuden rakennuksen rakentamisesta tai olevan rakennuksen laajentamisesta ranta-alueelle. Naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon, tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa, on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen MRL 173 §:n (22.12.2009/1589) mukaisesti. Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n tarkoittamaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle poikkeaminen ei aiheuta eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Tekninen johtaja on 16.6.2020 antanut lausunnon, jonka mukaan esitetty rakentaminen on hyväksyttävissä ja hän puoltaa myönteisen päätöksen antamista poikkeamislupahakemukseen. Liitteenä nro 11 - teknisen johtajan lausunto 16.6.2020 ja karttatuloste. Poikkeamislupahakemus liitteineen on nähtävillä kokouksessa. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Koska poikkeamislupahakemuksen tarkoittama rakennuspaikka on oleva rakennuspaikka ja hakemuksen mukainen rakentaminen ja poikkeaminen ei aiheuta MRL 171 §:n tarkoittamia haittoja, kaupunginhallitus päättää myöntää poikkeamisluvan uuden laavun 10,5 m2 rakentamiselle kiinteistölle numero 626-402-38-48, teknisen johtajan lausunnon ehdoin. Kaupunginhallitus päättää MRL 174 §:n 2 momentin mukaisesti määrätä, että poikkeamispäätöstä vastaava rakennuslupa on haettava viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun poikkeamislupapäätös on saanut lainvoiman. Kaupunginhallituksen päätös toimitetaan MRL 174 §:n mukaisesti tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Kaupunginhallituksen päätös toimitetaan poikkeamisluvan hakijoille ilmoituksin, että kaupungin poikkeamispäätökseen voidaan soveltaa, mitä MRL 145 §:ssä säädetään lupa- ja valvontamaksusta. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Liitteenä nro 11 - teknisen johtajan lausunto 16.6.2020 ja karttatuloste.