Kaupunginhallitus § 146 29.06.2020 Edustajien ja lääkäreiden nimeäminen vuoden 2020 kutsuntoihin 2503/00.04.00/2020 KHALL 29.06.2020 § 146 Asevelvollisuuslain (1438/2007) 12 §:n mukaan kutsunnassa määritetään asevelvollisen palvelukelpoisuus. Asevelvollisuuslain 19 §:n mukaan aluetoimisto asettaa kutsuntojen toimittamista varten toimialueelleen vuodeksi kerrallaan vähintään yhden kutsuntalautakunnan, jossa on puheenjohtaja ja kaksi jäsentä. Kutsuntalautakunnan puheenjohtajan tulee olla asevelvollisuusasioihin perehtynyt virassa oleva upseeri, jolla on kokemusta asevelvollisuusasioiden käsittelemisestä. Muista jäsenistä toisen tulee olla asevelvollisuusasioihin perehtynyt sotilasvirassa palveleva henkilö ja toisen jäsenen sen kunnan edustaja, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Lisäksi jäsenistä ainakin yhden tulee olla aluetoimiston virkamies. Kutsuntalautakunta on päätösvaltainen, kun läsnä ovat puheenjohtaja ja molemmat muut jäsenet. Asevelvollisuuslain 22 §:ssä määritellään kutsuntaan liittyvät kunnan tehtävät. Kunnan tulee aluetoimiston esityksestä järjestää: 1) asevelvollisten ennakkoterveystarkastus terveyskeskuksessa tai muussa tarkastukseen soveltuvassa paikassa; 2) yksi lääkäri kutsunatoimitukseen; ja 3) soveltuvat tilat kutsuntojen toimittamista varten. Kunnan tulee lisäksi nimetä kutsuntalautakuntaan kunnan edustaja ja tälle tarpeellinen määrä varahenkilöitä. Kirjeellään 29.5.2020 Kainuun Prikaatin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto pyytää Pohjois-Pohjanmaan kuntia nimeämään nuoriso- tai sosiaalityöhön perehtyneitä kunnan edustajia vuoden 2020 kutsuntalautakuntiin kutsuntakuulutuksen ajankohtien mukaisesti. Lisäksi kuntia pyydetään nimeämään tarpeellinen määrä (1-2) varahenkilöitä. Asevelvollisuuslain 15 §:n mukaan kutsunnan ajasta ja paikasta ilmoitetaan kutsuntakuulutuksella, joka on nähtävillä Puolustusvoimien verkkosivuilla ja kunnan ilmoitustaululla vähintään kaksi viikkoa ennen kutsuntoja sekä kutsuntojen ajan. Tarpeen mukaan kuulutus voidaan pitää nähtävänä myös muulla tavoin. Kunnat voivat harkintansa mukaan laittaa kuulutuksen näkyville esimerkiksi verkkosivuilleen. Kutsuntakuulutuksen mukaan kutsunnat ovat Pyhäjärvellä tiistaina 9.9.2019 seurakuntakeskuksessa. Kutsuntapäivä aloitetaan klo 09.00 Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston johtamalla avaustilaisuudella, johon kunnalta, seurakunnalta ja poliisilta pyydetään lyhyt tervehdys kutsunnanalaisille. Kuntia pyydetään huomioimaan, että sotiemme veteraanien korkean iän vuoksi heidän tervehdyksen asiat tuotaisiin kunnan tervehdyksen yhteydessä kunnan haluamalla tavalla. Mikäli veteraaneilla on mahdollista olla tilaisuudessa läsnä, heidät esiteltäisiin kunnan tervehdyksen yhteydessä ja varataan mahdollisuus käyttää puheenvuoro. Kutsuntojen järjestelyjä ohjaavassa Puolustusvoimien asiakirjassa ohjeistetaan tervehdyksen sisältö seuraavasti: "Kunnan, kaupungin ja seurakunnan puheenvuorojen tulisi olla lyhyitä kannustavia tervehdyksiä. Kunnan edustajan ei tulisi käsitellä sosiaalisia etuuksia omassa puheenvuorossaan, koska kutsuntahenkilöstö esittää ne myöhemmin kuntsuntainfossa. Seurakunnan edustajaa tulee muistuttaa, ettei tervehdyksen tule sisältää julistuksellisia osoioita." Lisäksi syksyn kutsunnoissa kunnilla on mahdollisuus pitää tietoiskuja kutsunnanalaisille iltapäivän aikana (esim. ravitsemus- ja liikuntaasiaa tai muuta ajankohtaista asiaa kunnasta). Asevelvollisuuslakiin perustuen pyydetään nimeämään yhteistyössä terveyskeskuksen johtavan lääkärin (vast.) kanssa kutsuntalääkäri kutsuntatoimitukseen. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto esittää, että vakiintuneen tavan mukaisesti kunta tai seurakunta tai molemmat yhdessä järjestävät kutsuntatilaisuudessa tarjoilun kutsunnanalaisille. Kutsunnanalaisten kutsuntapäivä alkaa klo 8.45 ja kutsunnanalaisten määrästä riippuen tilaisuus kestää noin klo 14.00 - 16.00 asti (=koulupäivä). Tämän johdosta tulisi harkita mahdollisuutta tarjota avaustilaisuuden kahvin ja pullan lisäksi myös lounas läheisellä koululla tai jollain muulla joustavalla tavalla. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto ilmoittaa yhteyshenkilölle kutsuntatilaisuuden henkilömäärän viimeistään kaksi viikkoa ennen kutsuntapäivää. Aluetoimisto on pyytänyt tiedot kunnan kutsuntalautakuntaan määräämistä henkilöistä, kutsuntalääkäristä sekä kutsuntajärjestelyjen yhteyshenkilöstä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimistoon 30.6.2019 mennessä. Lisäyksenä aiempiin vuosiin, kutsuntatilaisuuden avaukseen myös paikalle kunnan valmissuunnittelusta vastaava henkilö. KORONA- epidemiatilanteen jatkuessa syksyyn tai sen aiheuttamista muutoksista syksyn 2020 kutsuntoihin on vaikea ennustaa. Mahdollisia vaikutuksia kutsuntoihin ovat: - kokoontumisrajoitukset mahdollistavat vain alle 50 henkilön tilaisuudet, jolloin muutamien kuntien osalta kutsunnanalaiset jaetaan useampaan ryhmään. Tällöin kutsuntapäivän pituus voi jatkua myöhempään kuin tavallisesti. - mikäli kutsuntapäivä jaetaan useampaan osaan, varsinaista avaustilaisuutta kahvituksineen ei pidetä. - koottuja kahvituksia tai ruokailuita ei voida järjestää. - Ruokailu ei voi olla ns. ”buffet”- lounasta ei voida toteuttaa. - Aikalisätoiminnan ja liikuntatoimen testaustoiminnan estyminen. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto on yhteydessä ilmoittamiinne yhteyshenkilöihin, jos epidemiatilanne sen vaatii. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää: 1. määrätä Pyhäjärven kaupungin edustajaksi vuoden 2020 kutsuntalautakuntaan Juha Ahon ja varaedustajaksi Marko Pehkosen. 2. nimetä kutsuntalääkäriksi Sanna Kärkkäisen; 3. nimetä Pyhäjärven kaupungin tervehdyksen esittäjän kutsuntojen avaustilaisuudessa 9.9.2020 klo 9.00; 4. järjestää kutsuntatilaisuudessa kutsunnanalaisille kahvituksen ja lounaan Pyhäjärven seurakunnan kanssa yhdessä sopien ; ja 5. pyytää Oulun poliisilaitosta nimeämään tervehdyksen tuojan tilaisuuteen; 6. nimeää kutsuntajärjestelyistä vastaavaksi yhteyshenkilöksi sivistysjohtaja Jukka Lehtosaaren. 7. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa. Kaupungin valmiussuunnittelusta vastaavana henkilönä tilaisuudessa on paikalla kaupunginjohtaja. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen kohdat 1-2 ja 4-7. Kohta 3: Kaupunginhallitus nimesi Pyhäjärven kaupungin tervehdyksen esittäjäksi kutsuntojen avaustilaisuudessa 9.9.2020 klo 9.00 kaupunginjohtajan. Kaupungin valmiussuunnittelusta vastaavana henkilönä tilaisuudessa on paikalla kaupunginjohtaja. Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.