Kaupunginhallitus § 162 17.08.2020 Kaupunginvaltuuston kokouksen 25.5.2020 päätösten täytäntöönpano 2410/00.02.00/2020 KHALL 17.08.2020 § 162 Kuntalain (410/2015) 39 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96.1 §:n mukaan valtuuston päätösten täytäntöönpanosta vastaamiseen olennaisen osana kuuluu päätösten laillisuuden valvonta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata laillisuusvirheet, jotka muuten voivat johtaa valituksiin. Valvonta kohdistuu samoihin seikkoihin, joiden perusteella voi kuntalain 135 §:n nojalla tehdä kunnallisvalituksen, eli menettelyvirheisiin, toimivallan ylityksiin ja muihin laillisuusvirheisiin. Valvonnan kohteena ovat kaikki valtuuston päätökset niiden valituskelpoisuudesta riippumatta. Vaikka päätös ei olisikaan kuntalain mukaan valituskelpoinen, se voi kuitenkin vaatia täytäntöönpanotoimia ja siten kunnanhallituksen laillisuusvalvontaa. KuntaL 143 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan KuntaL 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Silloinkaan kun päätös pannaan täytäntöön ennen sen lainvoimaisuutta, täytäntöönpano ei yleensä voi tapahtua ennen pöytäkirjan tarkastamista. Tämä koskee myös päätöksiä, jotka kuntalain mukaan on pantava tai voidaan heti panna täytäntöön. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjaan on kirjattu seuraavat pykälät: - § 13 Kokouksen avaaminen - § 14 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen - § 15 Pöytäkirjantarkastajien valinta - § 16Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa päätökset §:t 13 - 16 tehdyiksi lain ja valtuuston työjärjestyksen mukaisesti. Kaupunginvaltuusto on § 16 kohdalla päättänyt yksimielisesti käsitellä asiat asialistan mukaisessa järjestyksessä. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 17 Peruspalvelukuntayhtymä Seläänteen tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2019 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 18 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2019 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2019 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 19 Vuoden 2019 arviointikertomus Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 20 Valtuutettujen aloitteet vuonna 2019 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 21 Ppky Selänteen jäsenkuntien investointimäärärahan tarkistaminen vuodelle 2020 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 22 Omavelkainen takaus lainan laina-ajan pidennyksen ajaksi / Kiinteistö Oy Rillankivi (20060326) Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 23 Kaavoituskatsaus 2020 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 24 Määräalan ostaminen tilasta 626-403-117-16 Mäntykangas Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 25 Määräalan myyminen kiinteistöstä Kultalampi RN:o 265:30 ja Kultapekka RN:o 265:60 / Ostaja Tenhusen Maansiirto ja Kuljetus Oy Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 26 Määräalan myyminen kiinteistöstä Kultapekka 626-403-265-60 / Ostaja Vaakaporauspalvelu VPP Oy Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 27 Uuden varavaltuutetun määrääminen Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. - § 28 Valtuutettujen aloitteet Valtuutettujen aloitteita ei tehty.