Kaupunginhallitus § 123 01.06.2020 Kaupunginvaltuusto § 34 15.06.2020 Talousarvion toteutuminen 30.4.2020 2396/02.02.00/2020 KHALL 01.06.2020 § 123 Koronaviruksen laajenemisella maailmanlaajuiseksi pandemiaksi ja sen vuoksi käyttöönotetuilla rajoitustoimilla ympäri maailmaa on ollut erittäin rajuja vaikutuksia talouskasvuun. Kysyntä pysähtyi matkailu- ja ravintola-alalla sekä muillakin työvoimavaltaisilla palvelualoilla ympäri Eurooppaa. Vastaavaa tilannetta ei ole koettu missään aikaisemmassa talouskriisissä. Rajoitustoimien vaikutukset näkyvät myös alkutuotannossa, rakentamisessa ja teollisuudessa. Talousarvion menot ja tulot 1.1. – 30.4.2020 ovat toteutuneet pääsääntöisesti vuoden 2020 talousarviossa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Pyhäjärven kaupungin kunnallisveron tuotto perustuu 21,75 veroprosenttiin. Vuodelle 2020 kunnallisveron tuotoksi on budjetoitu 14,8 miljoonaa euroa. Alkuvuoden toteutumaa verrattaessa edellisvuoden vastaavaan aikaan kunnallisveroja on kertynyt 2,1 % enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna (kunnallisverojen toteutumat 30.4.2020 ovat 5.485.050 euroa sekä 30.4.2019 ovat 5.371.316 euroa). Vuodelle 2019 yhteisöveron tuotoksi on budjetoitu 4,5 miljoonaa euroa. Alkuvuoden toteutumaa verrattaessa edellisvuoden vastaavaan aikaan yhteisöveroja on kertynyt 2,5 % vähemmän kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna (yhteisöverojen toteutumat 30.4.2020 ovat 1.795.238 euroa sekä 30.4.2019 ovat 1.841.509 euroa). Verotulojen toteutuma 30.4.2020 oli yhteensä 7.306.121 euroa, joka on 35,5 % kuluvan vuoden talousarviosta. Verokorttiuudistuksesta aiheutunut kertymävaje vuoden 2019 ennakonpidätyksissä on näkynyt vuoden 2020 tammikuun tilityksissä. Lopullisesti vaje korjaantuu kuitenkin vasta verotuksen valmistuessa kesästä 2020 alkaen. Valtionosuuksien toteutuma 30.4.2020 oli yhteensä 6.006.848 euroa, joka on 33,5 % kuluvan vuoden talousarviosta. Valtionosuuksien muutos edelliseen vuoteen verrattuna on 9,8 %. Pyhäjärven kaupungin ulkoiset toimintatuotot olivat vuoden 2020 ensimmäisellä kolmanneksella 973.680 euroa, joka on 25,9 % budjetoidusta. Toimintakulut toteutuivat toimialueiden osalta suunnitelman mukaan. Ulkoiset toimintakulut 30.4.2020 olivat 13.592.154 euroa, joka on 31 % budjetoidusta. Kuluvan vuoden huhtikuun loppuun mennessä Peruspalvelukuntayhtymä Selänteelle on suoritettu maksuosuusennakkolaskut (791.572 euroa kaksi kertaa kuukaudessa) kuukausittain. Erikoissairaanhoidon maksut on suoritettu toteutuneiden kustannusten mukaisesti seuraavan kuukauden aikana. Erikoissairaanhoidon kustannusten toteutuma kuluvan vuoden huhtikuun loppuun mennessä on 1.828.732 euroa (30.4.2019 erikoissairaanhoidon kustannukset 1.940.816 euroa). Kuntayhtymälle on maksettu maksuosuusennakoita sekä erikoissairaanhoidon maksuja 30.4.2020 yhteensä 8.161.308 euroa (30.4.2019: 7.665.216 euroa). Talousarviota 2020 laadittaessa vuosikatetavoite oli -1.520.923 euroa. Huhtikuun lopun toteutumatietojen mukainen vuosikate oli 712.117 euroa. Alkuvuoden perusteella näyttää siltä, että tavoite saavutettaisiin. Edellytyksenä kuitenkin on, että talousarviomenoja ei ylitetä ja tulot toteutuvat suunnitelman mukaisesti. Kaupungin varainhoidon tavoitteena on ollut pitkällä aikavälillä (5 – 10 vuotta) saavuttaa keskimäärin 5 %:n tuotto vuosittain. Evli Pankki Oyj:n 3 vuoden tuotto on ollut 0,72 % sekä Nordean tuotto raportointikauden alusta alkaen on ollut 8,16 %. Nordean varainhoito aloitti Pyhäjärven kaupungin sijoitussalkun hoitajana joulukuun 2018 lopussa. Sijoitussalkkujen markkina-arvot huhtikuun lopussa olivat Evli 5.144.311 euroa (31.12.2019 Evli 5.536.254 euroa) sekä Nordea 4.738.741 euroa (31.12.2019 Nordea 5.013.866 euroa). Koronapandemian aiheuttamat muutokset rahoitusmarkkinoilla ovat vaikuttaneet sijoitussalkkujen markkina-arvoihin. Investointien toteutuminen talousarvioon verrattuna huhtikuun lopussa oli 15,5 %. Lainakanta 30.4.2020 oli 6.778 euroa / asukas. Talousarviolaina 6,07 M€ on nostettu kokonaisuudessaan kaupunginhallituksen päätöksen saatua lainvoiman 30.3.2020. Vuoden alkupuolella Pyhäjärven kaupunki on käyttänyt maksuvalmiuden turvaamiseen lyhytaikaista lainaa. Väestötietojärjestelmän rekisterin mukainen asukasluku huhtikuun lopussa oli 5.082 asukasta. Vuoden lopun tilanteeseen verrattuna vähennystä on 53 asukasta (31.12.2019 asukasluku 5.135). Työttömyysaste huhtikuun lopussa oli 15,9 % (30.4.2019 työttömyysaste oli 10,8 % sekä 31.12.2018 työttömyysaste oli 11,6 %). Huhtikuun lopussa työttömistä työnhakijoista lomautettuja oli 76 henkilöä. Talouskatsausta varten on pyydetty toimialueita sekä tytäryhtiöitä raportoimaan asioista, jos tilikauden tässä raportointivaiheessa on huomattavissa taloudellisia ja tavoitteellisia poikkeamia kaupunginvaltuuston hyväksymään talousarvioon ja tavoitteisiin nähden. Elokuun lopun tilanteesta annetaan laajempi osavuosikatsaus. Liitteenä nro 1 - talouskatsaus 30.4.2020. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää talousarvion toteutumisen 30.4.2020 tiedoksi kaupunginvaltuustolle kokoukseen 15.6.2020. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. KVALT § 34 Liitteenä nro 2 - talouskatsaus 30.4.2020 Päätös: Talous- ja hallintojohtaja Sari Nissilä esitteli valtuutetuille Pyhäjärven kaupungin osavuosikatsauksen 30.4.2020. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen. Arkistokohdassa Cf säilytetään - osavuosikatsaus 30.4.2020.