Kaupunginhallitus § 186 14.09.2020 Kaupunginvaltuusto § 46 21.09.2020 Vastaukset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2019 huomioihin 2398/02.02.01/2020 KHALL 14.09.2020 § 186 Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan arvioinut kaupungin ja sen eri toimialueiden toimintaa. Kaupunginvaltuusto on päättänyt 25.5.2020 § 18, että kaupunginhallitus hankkii toimialueiden vastaukset arviointikertomuksessa vuodelta 2019 esitettyihin huomioihin syyskuun valtuustoon 2020. 1. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus, elinkeinotoimi "Rakenteellisten muutosten takia elinkeinotoimen haasteet ovat suuret eikä toistaiseksi haasteisiin ole kyetty vastaamaan. Yhteistyö elinkeinopolitikan toimijoiden välillä voisi toimia paremmin. Hallituksen päätös elinkeinotoimen uudelleenjärjestelyistä parantanee asiaa." - Kaupunginhallitus päätti 9.9.2019 § 230 hyväksyä esitetyn muutoksen elinkeinopalveluiden järjestämismalliin. Asia ei kuitenkaan edennyt kaupungin päätöksenteossa. Asiaa on jatkovalmisteltu, koska elinkeinojen kehittämisen haasteet eivät ole vähentyneet, vaan toimintaympäristö on mm. koronapandemian vuoksi muuttunut entistä vaikeammin ennakoitavaksi. Kaupunginvaltuuston iltakoulu elinkeinopalveluiden kehittämisestä pidettiin 31.8.2020. Esitys uudeksi elinkeinopalveluiden järjestämismalliksi käsitellään kaupunginhallituksessa 14.9.2020. Uusi järjestämismalli parantaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja on tehokkaampi. - Konserni on toukokuussa pyytänyt Pyhäjärven Kehitys Oy:ltä selvityksen asiasta "Yhtiön toiminnan tuloksellisuus vuosina 2018 ja 2019". Yhtiön hallitus on antanut vastauksen tähän 3.6.2020 ja samalla todennut nykyisen elinkeinopalveluiden mallin olevan hallinnollisesti raskas ja kallis. 2. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus, Peruspalvelukuntayhtymä Selänne "Kaupungin talouden tasapainottamisessa Selänteen kehitys on ratkaisevaa." - Pyhäjärven kaupungin mahdollisuudet vaikuttaa sosiaali- ja terveysmenojen tasapainottamiseen omilla päätöksillään ja toimillaan ovat olleet yhteistoiminta-alueella hyvin rajalliset. Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunki sekä Reisjärven ja Kärsämäen kunta ovat hyväksyneet kesäkuussa 2020 kuntayhtymähallituksen esittämän uudistetun perussopimuksen, joka on tullut voimaan 1.8.2020. Peruspalvelukuntayhtymän hallitus on saanut tiedoksi kokouksessaan 26.8.2020 FCG:n selvityksen kuntayhtymän palvelurakennemuutoksen tarpeellisuudesta ja toteuttamistavasta. 3. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus, Alueelliset maaseutupalvelut "Maaseutupalvelujen ajankohtaisen tiedon päivittäminen ja jakaminen on tarpeen, jotta kehittämis- ja rahoitusmahdollisuudet voidaan käyttää täysimääräisesti hyödyksi." - Tarkastuslautakunnan tarkkanäköiseen havaintoon tiedon päivittämisestä ja jakamisesta on pyritty maaseutupalveluiden toiminnassa vastaamaan mm. vuoden 2019 syys- ja talvikaudella kerran kuukaudessa järjestetyissä viljelijätapaamisissa. Lisäksi yhteistoiminta-alueen viljelijöille on välitetty pääasiassa tekstiviestitse ja sähköpostilla tietoa käynnissä olevista kehittämiseen ja rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämiseen liittyvistä hankkeista. Neuvo 2020 järjestelmästä on kerrottu kevään tukihakukoulutuksissa. 4. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus, sivistystoimi "Talousarvioon ja toimintakertomukseen on aiheellista lisätä toiminnan laajuutta kuvaavia tietoja." - Sivistystoimi huomioi jatkossa lisäämällä toiminnan laajuutta koskevia tietoja tavoitteisiin ja tilinpäätökseen . 5. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus, arvio kuntakonsernin ja tytäryhtiöiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta, Kiinteistö Oy Rillankivi "Yhtiön talouden tasapainoisen kehityksen edellytyksenä teollisuustilojen käyttöasteen nostaminen. Onko olemassa riittävä yhteistyökyky markkinoinnissa yhtiöiden ja kaupungin kesken?" - Valtuuston iltakoulussa 31.8.2020 keskusteltiin elinkeinopolitiikan linjauksista. Yhtenä asiana keskusteluissa nousi teollisuustilojen markkinointi. Elinkeinopalveluiden järjestämismallin muutoskokonaisuus tuodaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn erillisenä asiana syyskuussa 2020. 6. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus, Talousarvion noudattaminen "Vaikka talousarvio toteutui hyvin ja tunnuslukutavoitteet toteutuivat ennakoitua paremmin, kaupungin taloudellinen tilanne heikkeni, koska talousarvion lähtökohtana oli tilanteen huonontuminen." - Vuoden 2021 talousarvion laadinnan yhteydessä lähdetään turvaamaan Pyhäjärven kaupungin taloudellista kantokykyä siten, että haetaan merkittäviä säästöjä jo vuodelle 2021 sekä henkilöstörakenteen että palvelutason leikkausten kautta. Talouden tasapainottamisessa pyritään noin 1,2 M€ vuotuiseen säästötavoitteeseen. Pyhäjärven selännepalvelujen kustannusnousua vuodelle 2021 tulee myös tasapainottaa yhteensä 1,2 M€ pienemmäksi 15.6.2020 esitetystä talousarvioraamista. 7. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus, alijäämän kattaminen ja talouden tasapainottaminen "Pyhäjärven kaupungin talous heikentymässä nopeasti alijäämän takia. Edellä olevan tarkastelun perusteella talouden tasapainottaminen on välttämätöntä." - Pyhäjärven kaupunki on laatinut ensimmäisen tasapainottamisohjelman jo vuonna 2016. Pyhäjärven kaupungin taloutta tullaan tasapainottamaan myös vuoden 2021 talousarvion ja taloussuunnitelman 2022-2023 laadinnan yhteydessä. Vuoden 2021 talousarvion laadinnassa haettavat säästötavoitteet Pyhäjärven kaupungin osalta on 1,2 M€ sekä selännepalvelujen osalta 1,2 M€. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi toimialueilta ja tytäryhtiöistä saadut vastaukset tarkastuslautakunnan vuoden 2019 arviointikertomuksen huomioihin. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. KVALT § 46 Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.