Tekninen lautakunta § 96 13.12.2016 Tekninen lautakunta § 7 21.02.2017 Tekninen lautakunta § 65 29.09.2020 Ruotasen asemakaavan laajennus ja Ruotasen maanalainen asemakaava 130/10.02.03/2010 TEKLA § 96 Pyhäjärven kaupunki on käynnistänyt kaavamuutoksen ja maanalaisen asemakaavan laatimisen koskien Ruotasen aluetta kaupunginvaltuuston päätöksellä 26.4.2010 § 30. Asemakaavaa laajennetaan kaivoksen uusiokäytön tarpeiden toteuttamisen mahdollistamiseksi. Alueelle on tarkoitus toteuttaa datacenter ja säätövoimalaitos sekä hiukkastutkimuskeskus. Näistä voimalaitos ja hiukkastutkimuskeskus sijoittuvat syvälle kallioperään ja vaativat maanalaista kaavoitusta. Ensimmäinen viranomaiskokous on pidetty 26.1.2012 ja toinen viranomaiskokous on pidetty 28.02.2014. Kaava-alueelle sijoittuvien toimintojen selvityshankkeiden nyt valmistuttua on olemassa riittävällä tarkkuudella tietoa toiminnoista, joiden perusteella kaavoitus voi edetä. Asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut. Kaavasuunnittelualueella ei ole asemakaavaa. Kaavoitettava alue rajautuu Ruotasen asemakaavaan joka on vahvistettu 20.4.1993. Kaavoitettavan maa-alueen omistaa Pyhäsalmen kaivos. Samalla tarkistetaan rakennusoikeuksia vastaamaan paremmin nykyrakentamista vastaavia tarpeita. Oheismateriaali 31 osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Teknisen johtajan päätösehdotus: Lautakunta hyväksyy Ruotasen asemakaavan laajennuksen ja Ruotasen maanalaisen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen MRL 63 §:n mukaisesti nähtäville 15 päivän ajaksi muistutusten tekemistä varten. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. TEKLA § 7 Ruotasen asemakaavan laajennuksen ja Ruotasen maanalaisen kaavan, datakeskuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 11.1. - 26.1.2017 välisen ajan. Museovirastolla ei ole huomautettavaa kaavahankkeen johdosta arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. 17 Mukurinperän ja Lippikylän kiinteistönomistajaa ja entistä asukasta ovat jättäneet lausunnon, jossa todetaan mm. että Ruotasen asemakaavan laajennus, maanalainen asemakaava ja datakeskus eivät edusta kehitystä, joka on MRL 1§:ssä mainitulla tavalla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävää. Alueen asujien mielestä valtavan datakeskuksen sijoittaminen kaivoksen jo valmiiksi mittavan infrastruktuurin ja alueen viereen ei myöskään ole tyhjilleen jäävien kaivostilojen jatkokäyttöä, vaan uudisrakentamista. Suunnittelussa oleva uusi kaava-alue on kaivosyhtiön omistuksessa olevaa maata. Alue kokonaisuudessaan on lähes kokonaan talousmetsäaluetta. Kaavaluonnoksessa esitetään uuden kaavan mukaisen rakennettavan alueen ja alueella olevan asutuksen välistä puustollista suojavyöhykettä. Tällä riittävän laajalla suojavyöhykkeellä estetään suora näkymä rakennettavalle alueelle. Maanalaisten toimintojen vaikuttavuus alueella maanpäälliselle asutukselle on uudella kaava-alueella ja sen ympäristössä vähäinen. Asemakaavan laajennuksen ei voida katsoa aiheuttavan merkittävää haittaa alueen asutukselle. Yhdyskuntataloudellisesti kaivoksen uusiokäytöllä on erittäin merkittävät vaikutukset. Suurimmat uusiokäytön hankkeet, datacenter, säätövoimalaitos sekä hiukkastutkimuskeskus sijoittuvat tälle asemakaavan laajennusalueelle. Kaava-aineisto nähtävillä kokouksessa. Teknisen johtajan päätösehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy Ruotasen asemakaavan laajennuksen ja Ruotasen maanalaisen kaavan, datakeskuksen luonnoksen ja asettaa sen MRL 65 § ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi muistutusten tekemistä varten. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Vt. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 16:25. TEKLA § 65 Ruotasen asemakaavan laajennuksen ja Ruotasen maanalaisen kaavan, datakeskuksen luonnos on ollut nähtävillä ja lausunnoilla 1.3. - 31.3. 2017. Museovirastolla ei ole huomautettavaa kaavahankkeen johdosta arkeologisen kulttuuriperinnön asiassa. Alueella ei ole tiedossa muinaismuistolain (295/63) rauhoittamia muinaisjäännöskohteita tai muita arkeologisia kulttuuriperintökohteita, eikä kaava-alueella arvioida sijaitsevan ennestään tuntemattomia arkeologisia jäännöksiä. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen ympäristöterveysvalvonta on antanut lausunnon kaavaluonnoksesta. Terveydensuojelun näkökulmasta Ruotasen asemakaavoilla ei oletettavasti ole heikentävää vaikutusta ihmisen elinympäristön terveellisyyteen, kuten esimerkiksi talousveden laatuun tai Ruotasen alueen asuntojen tai muiden oleskelutilojen sisäilmaan. Maanalaisia työtiloja suunniteltaessa on erityisesti otettava huomioon työntekijöiden säteilysuojelu ja radon-kaasun poisto. Pohjois-Pohjanmaan Museon lausunnossa mainitaan, että suunnittelualueella sijaitsevan Pyhäsalmen kaivoksen vuonna 1960 valmistunut kaivostorni on merkitty kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan maakunnallisesti merkittäväksi kohteeksi Pohjois-Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaavassa. Pyhäsalmen kaivoksen kaivostornin kulttuurihistorialliset arvot tulee esittää kaavaselostuksessa. Asemakaavaselostuksessa tulee tarkastella kaivostornin nykytilanne ja tuleva käyttö, ja sitä kautta kaivostornin mahdolliset suojelumääräykset. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunnossa on kiinnitetty huomiota kaavamerkintöihin. Kaavamerkintöjä pyydetään tarkistamaan eri osa-alueilla. Lausunnossa on myös paljon kaavaluonnoksessa huomioitavia seikkoja, mm. melutasoon, vaikutusten arviointi vesistöihin ja virkistyskäyttöön. Asemakaavalla ja kaavamääräyksillä ei saa vaikeuttaa ympäristösuojelu- ja kaivoslain edellyttämiä vaatimuksia kaivoksen sulkemiselle. Kaavaluonnosselostuksessa todetaan, että Ruotasen alueella käynnistetään yleiskaavan laadinta. Yleiskaavallinen tarkastelu (selvitykset, vaikutustenarviointi) hankealueen osalta tulee olla tehtynä kaavaehdotuksen nähtävillä oloon mennessä. Ruotasen alueen yleiskaava on ehdotussvaiheen valmistelussa ja selvitykset ja vaikutustenarvioinnit on tehty. Kaavamerkinnät on laadittu soveltumaan kaivoksen sulkemissuunnitelman sekä kaivoslain mukaisiksi. Teknisen johtajan päätösehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy Ruotasen asemakaavan laajennuksen ja maanalaisen asemakaavan ehdotuksen ja esittää kaupunginhallitukselle: Kaupunginhallitus hyväksyy Ruotasen asemakaavan laajennuksen ja maanalaisen asemakaavan ja asettaa ne MRL:n 65§ ja MRA:n 27§ mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi julkisesti nähtäville muistutusten tekemistä varten. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.