Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 7

20.01.2020

 

Talousarvion täytäntöönpano vuonna 2020

 

2395/02.02.02/2020

 

KHALL 20.01.2020 § 7

 

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Pyhäjärven kaupungin talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2021 - 2022 kokouksessaan 10.12.2019 § 84.

 

Kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja talouden hoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Talousarviossa ja -suunnitelmassa valtuusto hyväksyy kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja - suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kaupunginvaltuustoon nähden sitovaksi eräksi talousarviossa määritellään toimintakate. Kaupunginhallitus ja lautakunta hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat. Toimielin voi siirtää käyttösuunnitelmaan liittyvää päätösvaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille.

 

Kaupunginvaltuuston 15.10.2018 § 82 hyväksymän hallintosäännön § 56 mukaan kaupunginhallitus ja lautakunta

 

1. Hyväksyy talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat.

2. Siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää päätösvaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille.

 

Toimialueiden tulee noudattaa kaupungin voimassa olevia sääntöjä ja ohjeita mukaan lukien sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan ohje, jonka kaupunginhallitus hyväksyi 16.12.2019. Toimialueiden tulee noudattaa myös Pyhäjärven kaupungin valtuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2020 ja taloussuunnitelmassa vuosille 2021 - 2022 säädettyjä määräyksiä. Talousarviossa kaupunginvaltuusto on hyväksynyt toimielinten toimintatavoitteet ja talousarvion. Talousarvion sivulla 38 on esitetty toimielinten toimintakatteet sekä sivuilla 103 (ulkoiset) ja 104 (ulkoiset ja sisäiset) tuloslaskelmaosat vuodelle 2020, jotka ovat kaupunginvaltuuston hyväksymiä.

 

Talousarvion toteutumisen seurannassa painotetaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden mitattavuutta. Myös arviointia on suoritettava koko talousarviovuoden aikana. Toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista kuukausittain.

 

Hallintosäännön 57 §:n mukaan kaupungin tehtävät on hoidettava tehokkaasti ja taloudellisesti ja järjestettävä siten, että vastuu tavoitteiden toteutumisesta sekä toiminnallisesta ja taloudellisesta tuloksesta on selkeä. Toimialajohtajat vastaavat kunkin toimialueen taloudesta. Taloudesta raportoidaan kaupunginvaltuustolle huhtikuun ja elokuun lopun tilanteista sekä tilinpäätösraportointi kolmantena raportointi ajankohtana.

 

Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Talousarviomuutokset tulee esittää talousarviovuoden aikana siinä vaiheessa, kun ilmenee, että valtuuston hyväksymä sitova toimintakate ylittyy.

 

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä talousarvion mukaisen käyttösuunnitelman vuodelle 2020. Kaupunginhallitus edellyttää, että toimialueet painottavat toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden mitattavuutta raportoinnissaan koko talousarviovuoden aikana. Kaupunginhallitus edellyttää myös, että toimialueet hoitavat tehtäviä tehokkaasti ja taloudellisesti. Erityistä huomiota tulee kiinnittää talousarviossa vahvistettujen kaupunkistrategian tavoitteita edistävien toimenpiteiden toteutumiseen.

 

Kaupunginhallitus päättää, että toimialueiden tulee käsitellä talousarvion käyttösuunnitelmat helmikuun 2020 loppuun mennessä sekä esittää ne tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös:

 

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa