Tekninen lautakunta § 27 16.04.2019 Tekninen lautakunta § 69 17.12.2019 Kaupunginhallitus § 31 10.02.2020 Emolahdentien asemakaavan muutos 2297/10.02.03/2019 TEKLA § 27 Asemakaavan muutos koskee Pyhäjärven Emolahdentietä välillä Vaskikellontie - Ollintie sekä Ratapihantietä ja osin teiden varren kortteleita. Pyhäjärven keskustaajaman asemakaavan osa 2 on ehdotusvaiheen valmistelussa. Kaavassa on esitetty merkittäviä uusia liikenneratkaisuja, joista huomattavin on uusi radan suuntainen katu kaupungintalolta Emolahdentielle. Asemakaavan muutoksen pohjaksi on laadittu keskustaajaman alueelle maankäytön yleissuunnitelma, jolla on määritelty ydinkeskustan kehittämisen päälinjat. Keskustaajaman osan 2 asemakaavamuutoksen viranomaisneuvotteluissa todettiin, että Ely-keskus ei voi hyväksyä Emolahdentielle suunniteltua uutta risteystä, sillä sitä ei pystytä toteuttamaan yleiselle tielle asetettujen ohjeiden mukaisesti. Risteyksen toteutus vaatii Emolahdentien muuttamisen tiealueesta kaduksi, jolloin risteys on hyväksyttävissä. Kaavan muutos on kaupunkistrategian mukaista maankäytön kehittämistä ja mahdollistaa yhdyskuntarakenteen kehittymistä. Kaavamuutoksen tarkoituksena on osoittaa kaavassa Emolahden- ja Ratapihantiet yleisen tien alueesta katualueeksi. Oheismateriaali 6 kaavaselostus ja kaavakartta. Teknisen johtajan päätösehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy Emolahdentien asemakaavan muutoksen luonnoksen ja asettaa sen MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi muistutusten tekemistä varten. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. TEKLA § 69 Emolahdentien asemakaavan muutoksen luonnos on ollut nähtävillä 2.5. - 3.6.2019. Lausuntoja ovat jättäneet Väylä, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Museovirasto ja Pohjois-Pohjanmaan museo. Kaava-aineisto nähtävillä kokouksessa. Teknisen johtajan päätösehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy Emolahdentien asemakaavan muutoksen ehdotuksen ja esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen ja asettaa sen MRL:n 65 §:n ja MRA:n 27 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. KHALL 10.02.2020 § 31 Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 2.5-3.6.2019 välisen ajan ja siitä annettiin neljä lausuntoa. Kaavoittaja on laatinut saapuneisiin lausuntoihin vastaukset. Liitteenä nro 1 - kaavoittajan vastineet Emolahdentien asemakaavan muutoksesta annettuihin lausuntoihin. Kaava-aineisto on nähtävillä kokouksessa. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Emolahdentien asemakaavan muutoksen ehdotuksen ja asettaa kaavaehdotuksen MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi mahdollisten muistutusten tekemistä varten. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Pöytäkirjan liitteenä nro 1 -. kaavoittajan vastineet Emolahdentien asemakaavan muutoksesta annettuihin lausuntoihin.