Maaseutulautakunta § 5 27.02.2020 Kaupunginhallitus § 64 30.03.2020 Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen määrärahojen käyttösuunnitelma v. 2020 2395/02.02.02/2020 MAASELTK § 5 Pyhäjärven kaupungin hallintosäännön mukaan lautakunta 1. hyväksyy talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat 2. siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää päätösvaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille. Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 10.12.2019 § 84 hyväksynyt Pyhäjärven kaupungin talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuodelle 2021-2022. Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi vuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä on valtuuston hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Hallintokuntien tulee noudattaa kaupungin voimassa olevia säännöksiä sekä kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2020 ja taloussuunnitelmavuosille 2021-2022 säädettyjä määräyksiä. Oheismateriaalina nro 1 on kaupunginvaltuuston 10.12.2019 § 84 hyväksymä maaseutuhallinnon talousarvio. Maaseutujohtajan päätösehdotus: Maaseutulautakunta päättää vuoden 2020 talousarvion käyttösuunnitelman seuraavasti: Alueelliset maaseutupalvelut toimintatuotot 228.000,00 Toimintamenot 228.000,00 toimintakate (netto) 0 Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. KHALL 30.03.2020 § 64 Oheismateriaalina nro 3 - kaupunginvaltuuston 10.12.2019 § 84 hyväksymä maaseutuhallinnon talousarvio. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen vuoden 2020 talousarvion käyttösuunnitelman tiedoksi. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.