Tekninen lautakunta § 8 19.02.2019 Tekninen lautakunta § 11 17.03.2020 Kaupunginhallitus § 66 30.03.2020 Ruotasen alueen osayleiskaava 2265/10.02.02/2019 TEKLA § 8 Pyhäjärven kaupunki on laatimassa osayleiskaavaa Ruotasen alueelle. Kaavan tarkoituksena on tarkastella alueidenkäytön muuttuvia tarpeita kaivostoiminnan loppuessa ja toimia asemakaavatyön pohjana. Kaavan muutos koskee osittain Ruotasen kylää sekä Pyhäjärven ranta-aluetta aina Niemelänrannan asemakaava-alueelle saakka. Kaavan laatimisella lisätään alueen palvelutarjonnan mahdollisuuksia sekä tarkastellaan uusien asuinrakentamisen mahdollisuuksia. Uudet valtakunnallisen alueidenkäytön tavoitteiden (voimassa 1.4.2018) keskeiset teemat ovat toimivat yhdyskunnat, kestävä liikkuminen, tehokas liikennejärjestelmä, terveellinen ja turvallinen elinympäristö, elinvoimainen luonto- ja kulttuuriympäristö sekä luonnonvarat ja uusiutumiskykyinen energiahuolto. Vahvistetussa maakuntakaavassa suunnittelualue sijoittuu osin taajamatoimintojen alueelle (A). A-merkinnällä osoitetaan asumisen,palvelujen, teollisuus- ja muiden työpaikka-alueiden ym. taajamatoimintojen sijoittumisalue ja laajentumisaluieta. Taajamatoimintojen alueen sijainti ja laajuus on määriteltävä yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa (asemakaava) siten, että alue muodostaa toiminnallisesti yhtenäisen keskustahakuisiin toimintoihin painottuvan kokonaisuuden. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja kaavoituksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota ydinkeskustan rajautumiseen muuhun taajamaan nähden, alueelle sijoittuvien toimintojen määrittelyyn, liikennejärjestelyihin sekä keskusta-alueen taajamakuvaan. Oheismateriaali 2 kaavaselostus ja kaavakartta. Teknisen johtajan päätösehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy Ruotasen alueen osayleiskaavan luonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi muistutusten tekemistä varten. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. TEKLA § 11 Ruotasen alueen osayleiskaavan luonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 6.3. - 5.4.2019. Muistutuksia kaavaluonnosta koskien on jätetty yksityishenkilöiden sekä Ruotasen kyläyhdistyksen toimesta. Lausunto kaavaluonnosta koskien on saatu Pohjois-Pohjanmaan ELY Keskukselta, Kainuun ELY-keskukselta, Museovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan Museolta, Pyhäsalmi Mine Oy:ltä sekä Pohjois-Pohjanmaan Liitolta. Kaavaehdotukseen on muutettu kaavan rajausta siten, että Pyhäjärven rantojen oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaista aluetta on rajattu pois kaavamuutoksesta, Ruotasen alueen kuntoradan osuus on muutettu EV-alueeksi, Mukurinperän kylän puoleinen EV-alue on merkittävästi laajennettu sekä uusien rakennusaluevarausten merkintöjä vähennetty. YT-560 tien länsipuolen T-aluetta on merkittävästi pienennetty. Pyhäjärven kaupunki katsoo, että kaavaehdotus on linjassa kaavaluonnoksen jälkeen saatuun palautteeseen. Teknisen johtajan päätösehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy Ruotasen yleiskaavan kaavaehdotuksen ja esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy Ruotasen yleiskaavan kaavaehdotuksen ja asettaa kaavaehdotuksen MRL:n 65 § ja MRA:n 27 § mukaisesti yleisesti nähtäville. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. KHALL 30.03.2020 § 66 Ruotasen alueen osayleiskaavan luonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 6.3. - 5.4.2019. Kaavaluonnoksesta jättivät muistuksia yksityishenkilöt ja Ruotasen kyläyhdistys. Lausuntoja kaavaluonnoksesta annettiin kuusi. Kaavaehdotukseen on muutettu kaavan rajausta siten, että Pyhäjärven rantojen oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaista aluetta on rajattu pois kaavamuutoksesta, Ruotasen alueen kuntoradan osuus on muutettu EV-alueeksi, Mukurinperän kylän puoleinen EV-alue on merkittävästi laajennettu sekä uusien rakennusaluevarausten merkintöjä vähennetty. YT-560 tien länsipuolen T-aluetta on merkittävästi pienennetty. Pyhäjärven kaupunki katsoo, että kaavaehdotus on linjassa kaavaluonnoksen jälkeen saatuun palautteeseen. Kaava-aineisto lähetetään kaupunginhallitukselle sähköpostilla perjantaina 27.3.2020. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Ruotasen yleiskaavan kaavaehdotuksen ja asettaa kaavaehdotuksen MRL:n 65 § ja MRA:n 27 § mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi mahdollisten muistutusten tekemistä varten. Päätös: Kaava-aineisto on lähetetty kaupunginhallitukselle sähköpostilla perjantaina 27.3.2020. Lausuntoja Ruotasen yleiskaavaluonnoksesta annettiin seitsemän. Väylävirasto antoi lausunnon määräajassa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.