Kaupunginhallitus § 62 30.03.2020 Tilannekatsaus kaupungin jatkuvuudenhallinnan toimista koronaviruspandemian osalta 2467/01.01.03/2020 KHALL 30.03.2020 § 62 Kiinassa käynnistynyt uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tartuntatautiepidemia on laajentunut pandemiaksi. Maan hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti. Hallitus on todennut 16.3. yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Varautuminen ja jatkuvuudenhallinta perustuvat kunnan tehtäviä koskeviin kuntalain ja valmiuslain säädöksiin, joiden mukaan kunnan järjestämisvastuulla olevat tehtävät on pyrittävä hoitamaan kaikissa oloissa. Myös erityislainsäädännössä on säädetty kunnille velvoitteita varautumiseen ja jatkuvuudenhallintaan. Pyhäjärven kaupungin tulee pystyä hoitamaan kriittiset tehtävänsä ja turvata asukkaiden hyvinvointi toimintaympäristön häiriöistä huolimatta. Jatkuvuudenhallinnalla tarkoitetaan toimintamallia, jolla organisaatio rakentaa valmiuden ja kyvyn hoitaa keskeisimmät tehtävät kaikissa tilanteissa. Kaupunginjohtaja antaa kaupunginhallitukselle kokouksessa ajankohtaiskatsauksen koronapandemian vuoksi Pyhäjärvellä tehdyistä jatkuvuudenhallinnan toimenpiteistä ja valmiussuunnitelman mukaisesta varautumisesta pandemian etenemiseen. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee kaupunginjohtajan antaman tilannekatsauksen tiedoksi. Päätös: Puheenjohtaja suoritti nimenhuudon. Paikalla sähköisessä kokouksessa olivat Asko Kauranen, Jorma Leskinen, Mirja Hynninen, Heikki Koski, Eeva-Riitta Pappila, Raija Leppäharju, Kjell Kurten, Henrik Kiviniemi, Kirsti Kinnunen, Jukka Tikanmäki, Jouni Jussinniemi ja Asko Torssonen. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.