Tekninen lautakunta § 7 17.03.2020 Kaupunginhallitus § 63 30.03.2020 Teknisen toimen määrärahojen käyttösuunnitelma vuodelle 2020 2395/02.02.02/2020 TEKLA § 7 Pyhäjärven kaupungin hallintosäännön mukaan lautakunta 1. hyväksyy talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat 2. siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää päätösvaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille. Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 10.12.2019 § 84 hyväksytyn Pyhäjärven kaupungin talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2021-2022. Kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan "valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talous- suunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.Talous- arvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota." Hallintokuntien tulee noudattaa kaupungin voimassa olevia säännöksiä sekä kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2020 ja taloussuunnitelmavuosille 2021-2022 säädettyjä määräyksiä. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää kaupunginvaltuusto. Teknisen toimen talousarvion käyttösuunnitelmassa määrärahat on kohdennettu vastuualueille/kustannuspaikoille. Oheismateriaali 1 teknisen toimen käyttötalouden kustannuspaikkajaottelu vuodelle 2020. Teknisen johtajan päätösehdotus: Lautakunta vahvistaa oheismateriaalin mukaisen teknisen toimen käyttötalouden kustannuspaikkajaottelun vuoden 2020 osalta ja esittää sen kaupunginhallitukselle tiedoksi. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. KHALL 30.03.2020 § 63 Oheismateriaalina nro 2 - teknisen toimen käyttötalouden kustannuspaikkajaottelu vuodelle 2020. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee teknisen toimen vuoden 2020 käyttötalouden kustannuspaikkajaottelun tiedoksi. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.