Poistuminen | Toimielimet | Perusturvalautakunta | Pöytäkirja 18.01.2007

Perusturvalautakunta
Kokous 18.01.2007 / Pykälä 6



Perusturvalautakunta
§ 6
18.01.2007

OMAISHOIDONTUET VUONNA 2007

479/2/212/2007

PETU § 6

Nivala-Haapajärvi seutukunnassa on laadittu yhteiset kriteerit omaishoidontuen kriteereistä vuonna 2005. Seutukunnan vanhustyönjohtajat ovat päivittäneet kriteerit 10.11.2006 (liite nro 3). Suurin muutos kriteereissä koskee kodinulkopuolista työtä: pääsääntöisesti omaishoitaja ei voi käydä työssä kodin ulkopuolella. Mikäli omaishoitaja käy työssä on hänen kirjallisesti selvitettävä miten hoidettavan hoito on järjestetty työssäolon ajan. Lisäksi muutettiin kohta omaishoidontuen keskeytymisestä vuorohoidon aikana, kuukaudessa voi olla omaishoidon kolmen lakisääteisen vapaapäivän (aiemmin 2) lisäksi 4 päivää (aiemmin 5) vuorohoitoa, ilman että omaishoidontukea pienennetään.

Omaishoidontuet on korotettava indeksitarkastusten johdosta 1.1.2007 lukien. Alin hoitopalkio on 310,44 €. Kaikkia hoitopalkkioita on korotettava 3,48%.

Valtionkonttori on kirjeellään 12.12.2006 huomattanut, että sotainvalidien omaishoidontukien täytyy perustua samoihin kriteereihin ja korvausmääriin kuin muiden kuntalaisten.

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 11.12.2006 edellyttänyt, että omaishoidontukea on maksettava kaikille, jotka täyttävät kriteerit. Koska omaishoidontukeen ei saatu lisää määrärahoja, on kriteereitä muutettava seutukunnan esitystä tiukemmiksi, jotta määräraha riittäisi vuonna 2007. Nostamalla alin hoitopalkkioon oikeuttava toimintakykyä mittava RAVA-arvo 2,6:n arvioidaan määrärahojen riittävän vuonna 2007.

Kriteerien tiukennus sekä seutukunnallisti että Pyhäjärvellä johtaa omaishoidontukien irtisanomisiin.

Hoito- ja vanhustyönjohtaja: Esitän Nivala-Haapajärven seutukunnan omaishoidontuen kriteerien hyväksymistä seuraavin muutoksi: alin tukeen oikeuttava RAVA 2,6.

ryhmä 1: palkkio 310,44€

ryhmä 2: palkkio 341,48€

ryhmä 3: palkkio 620,88€

Kaikkien vuonna 2006 omaishoidontukea saaneiden sopimus uusitaan vastaamaan lakiuudistuksia tai irtisanotaan mikäli uudet kriteerit eivät täyty.

Ehdotus:


Perusturvajohtaja: Hyväksytään omaishoidon tuet ja niiden myöntämisen kriteerit hoito- ja vanhustyönjohtajan esittämällä tavalla.



Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Asiantuntijana tämän pykälän kohdalla kuultiin hoito- ja vanhustyönjohtaja Corinne Soinia.





©