Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 11.06.2007

Kaupunginhallitus
Kokous 11.06.2007 / Pykälä 169



Kaupunginhallitus
§ 169
11.06.2007

ALOITE JOKIKYLÄN KOULUN SULKEMISPÄÄTÖKSEN KUMOAMISESTA / HAAPAPURO EIJA JA HYNNÄ ARI

656/0/016/2007

KHALL § 169

Aloitteessa vaaditaan Pyhäjärven kaupunginvaltuustoa kumoamaan 11.12.2006 § 83 Jokikylän koulun sulkemispäätöksen, sekä siihen liittyvän oppilasrajasta luopumisen sekä päätökseen mahdollisesti vaikuttavat muut päätökset, sekä ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta koulun toiminta voi jatkua syksyllä 2007 uuden lukukauden alettua. Aloite on toimitettu ja vastaanotettu 4.6.2007.

Kuntalain 28 §:n 1 momentin mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Kuntalain 28 §:n 2 momentissa todetaan, että jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluttua asian vireilletulosta.

Oheismateriaalina nro 2 on Eija Haapapuron ja Ari Hynnän 25.5.2007 päivätty aloite.

Ehdotus:

Vt. kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus lähettää aloitteen sivistystoimen valmisteltavaksi.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.





©