Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.10.2019/Pykälä 65

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 267

14.10.2019

Kaupunginvaltuusto

§ 65

29.10.2019

 

Hyvinvointikertomus 2018 ja hyvinvointisuunnitelma 2020

 

1801/00.01.02/2016

 

KHALL 14.10.2019 § 267

 

 

 

Hyvinvoinnin edistäminen on kuntalain (1§) mukaan kunnan perustehtävä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviä velvoitteita on terveydenhuoltolaissa. Terveydenhuoltolain 12 § mukaisesti Pyhäjärven kaupungin on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kaupungin palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan asukkaiden hyvinvointitarpeisiin. Valtuustolle on kerran valtuustokaudella valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus ja lisäksi kaupunkilaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain.

 

Hyvinvointikertomus on keskeinen osa kaupungin strategiatyötä, toiminnan ja talouden suunnittelua, seurantaa ja arviointia. Kaupunkistrategia ohjaa hyvinvoinnin näkökulmasta painopistealueita. Hyvinvointiin liittyvät konkreettiset toimenpiteet ja tavoitteet esitetään talous- ja toimintasuunnitelmissa sekä käyttösuunnitelmissa. Tavoitteena on, että hyvinvoinnin edistäminen huomioidaan myös kaikessa palvelutoiminnassa ja uudistamistyössä. Elinvoiman, osaamisen, sivistyksen ja kulttuurin edistäminen, elinympäristön kehittäminen sekä paikallisen osallisuuden ja demokratian edistäminen vaikuttavat kaikki myös kaupungin asukkaiden ja yhteisöjen hyvinvointiin. Nämä kaupungin tehtävät ja roolit jopa vahvistuvat. Saumaton yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen toimijoiden kanssa vahvistaa ja varmistaa suunnitelmallisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön toteutumisen. Yhteisen hyvinvointitiedon tuottaminen ja jakaminen sekä hyvinvoinnin yhteinen edistämistyö alueellisten toimijoiden kanssa on keskeistä asukkaiden ja asiakkaiden palvelujen järjestämiseksi.

 

Pyhäjärven kaupunki sitoutuu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisopimuksessa esitettyyn ihmislähtöiseen hyvinvointijohtamiseen, yhteiskehittämiseen sekä jatkuvaan rakenteiden kehittämiseen. Vuosittaisessa hyvinvointikertomuksessa hyödynnetään Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointikäsitettä ja ihmisen eri elämänkaaren vaiheessa oleviin hyvinvoinnin päämääriin: Voin hyvin ja olen tyytyväinen elämään. Minulla on hyvä arki ja mielekäs elämä.

 

Vuosittainen hyvinvointikertomus täydentää laajaa hyvinvointikertomustietoa ja -suunnitelmaa. Uusia päivittyneitä indikaattoritietoja on vähän käytettävissä tähän vuosiraporttiin, lukuun ottamatta uusia kouluterveyskyselyjen tuloksia. Merkittävimmät esiin nousseet muutokset tuodaan esiin. Raportissa kuvataan myös keskeisiä kaupunkilaisten hyvinvointiin liittyviä hankkeita. Hyvinvointityötä - ja johtamista on tehty Ikäystävällisen Pyhäjärvi -teeman alla suunnitelmallisesti noudattaen kuntastrategian painotuksia elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämisessä.

 

Hyvinvointikertomusta on valmisteltu syksyyn 2019 asti ja käyttösuunnitelmissa palvelualueet tarkentavat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteitä liittyen hyväksyttyyn kaupunkistrategiaan ja päivitettyyn hyvinvointisuunnitelmaan vuodelle 2020.

 

Hyvinvointikertomuksen valmistelusta on vastannut kaupunginhallituksen nimeämä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä.

 

Liitteenä nro 6

- Hyvinvointikertomus 2018 ja hyvinvointisuunnitelma 2020.

 

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Pyhäjärven kaupungin hyvinvointikertomuksen 2018 ja hyvinvointisuunnitelman 2020 ja lähettää ne edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös:

 

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

KVALT § 65

 

 

Liitteenä nro 2

- Hyvinvointikertomus 2018 ja hyvinvointisuunnitelma 2020.

 

 

Päätös:

 

Valtuutetuille oli jaettu pöytiin Pyhäjärven kaupungin hyvinvointikertomuksen 2018 ja hyvinvointisuunnitelman 2020 tarkentuneet sivut 34-44.

 

Hyvinvointi-sote projektipäällikkö Arja Rantapelkonen esitteli valtuutetuille Pyhäjärven kaupungin hyvinvointikertomuksen 2018 ja hyvinvointisuunnitelman 2020.

 

Aila Kauranen saapui kokoukseen klo 18.28.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.

 

Arkistokohdassa Ma säilytetään

-Pyhäjärven kaupungin hyvinvointikertomus 2018 ja hyvinvointisuunnitelma 2020.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa