RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty2.pyhajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2019/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ppky Selänne / Osavuosikatsaus 31.8.2019 | |
Muutosbudjetti 2/2019 / Toimialueet, tulos- ja rahoituslaskelma |
Kaupunginhallitus |
§ 283 |
11.11.2019 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 79 |
10.12.2019 |
Ppky Selänteen osavuosikatsaus 31.8.2019 sekä lisämäärärahaesitykset
2335/02.02.02/2019
KHALL 11.11.2019 § 283
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen kuntayhtymähallitus on päättänyt 10.10.2019 § 151 merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1.1. - 31.8.2019 sekä esittää kaupunginvaltuustoille muutosesitykset jäsenkuntien maksuosuuksiin vuodelle 2019.
Tuloslaskelman mukaisesti 1.1. - 31.8.2019 toimintatuotot ovat 47,4 miljoonaa euroa, toimintakulut 48,1 miljoonaa euroa ja toimintakate siten -0,7 miljoonaa euroa. Kun huomioidaan rahoitustuotot ja poistot niin tuloslaskelma on alijäämäinen noin 0,9 miljoonaa euroa.
Talousarvion toteutuminen kunnittain 1.1. - 31.8.2019, euroa
|
TA 2019 |
Tot. 31.8.19 |
Tot.% |
|
|
|
|
Haapajärvi |
28 279 388 |
18 687 072 |
66,08 % |
Kärsämäki |
235 840 |
118 314 |
50,17 % |
Pyhäjärvi |
24 723 194 |
16 415 925 |
66,40 % |
Reisjärvi |
11 681 428 |
7 151 843 |
61,22 % |
Yhteensä |
64 919 850 |
42 373 155 |
65,27 % |
Talousarvion toteutuminen Pyhäjärven osalta 1.1. - 31.8.2019, 16.236.986 euroa, kun elokuun erikoissairaanhoidon kustannukset (493.808 euroa) on lisätty toteutuneisiin kustannuksiin.
|
TA 2019 |
Tot. 31.8.19 |
Tot.% |
|
|
|
|
Pyhäjärvi |
24 723 194 |
16 236 986 |
65,68 % |
Maksetut ennakot sekä erotus kunnittain 31.8.2019, euroa
Maksetut ennakot Erotus
-lisäperintä/+palautus
Haapajärvi |
18 304 868 |
-382 204 |
Kärsämäki |
157 226 |
38 912 |
Pyhäjärvi |
15 743 178 |
-672 747 |
Reisjärvi |
7 260 991 |
109 148 |
|
|
|
Yhteensä |
41 466 263 |
-906 892 |
Kuntien maksuosuudet on laskutettu erikoissairaanhoidon osalta sairaanhoitopiirien laskutuksen mukaisesti ja muun toiminnan osalta talousarvion mukaisella kuukausiosuudella. Vuodenvaihteessa erikoissairaanhoidon joulukuun lasku laskutetaan jäsenkunnilta tammikuun puolella ja tuloutetaan kirjanpidossa joulukuulle.
Yllä olevan taulukon mukaisesti on tulossa talousarviomäärärahojen ylityksiä, koska tuloslaskelma on alijäämäinen. Talousarviomuutoksista tehdään kunkin jäsenkunnan valtuustolle asianomaista kuntaa koskeva esitys.
Pyhäjärven osalta talousarvion muutosesitys on -1.280.900 euroa. Hyvinvointipalveluissa -390.000 euroa (kuntayhtymähallitus 10.10.2019 § 151, 250.000 €) (lastensuojelu ja vammaispalvelut). Terveys- ja vanhuspalveluissa -920.000 euroa (erikoissairaanhoito, vastaanottopalvelut ja kotiin annettavat palvelut) saatavien poistoja eri palvelulinjoilla -31.000 euroa (kuntayhtymähallitus 10.10.2019 § 151, 31.400 €) sekä ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tuloja 60.100 euroa.
Investointeihin on varattu vuodelle 2019 Haapajärvelle kylmiön hankintaan 20.000 euroa ja Reisjärvelle kylmiön hankintaan 10.500 euroa. Kanta-projektin sosiaalityön hankinnan osuus on 20.250 euroa. Varatut investoinnit eivät toteudu vuonna 2019. Vuoden aikana on tehty seuraavia investointeja: Haapajärven Koivikkoon irtaimistoa 20.000 eurolla, Abilitan liittymä kansallisen tulorekisterin vuoksi 20.000 euroa, LifeCare palvelualusta 41.658 euroa ja PSOP palvelusetelit 10.685 euroa. Investointimäärärahaa tarkistetaan ylöspäin vuodelle 2019 yhteensä 41.593 euroa.
Saatavien poistot vuodelta 2019 ovat yhteensä 71.300 euroa, jonka jakautuminen on arvioitu seuraavasti:
Haapajärven osalta 33.300, euroa, Pyhäjärven 31.000 euroa ja Reisjärven 7.000 euroa. Saatavien poistoista kuntayhtymähallitus tekee erillisen päätöksen. Saatavia peritään vielä loppuvuoden aikana.
Yhteensä toimintakulujen ylitykset ja toimintatuottojen alitukset ovat -2.937.400 euroa, jota vastaavasti toimintatuottojen jäsenkuntien maksuosuudet kasvavat.
Yhtymähallitus on kolmena edellisenä toimintavuonna tarkistanut jäsenkuntien maksuosuuksien ennakoita elokuun koko toteutuman perusteella. Tarkempi ja perustellumpi tarkistusperuste maksuosuuksien ennakoille ovat talousarvion muun toiminnan kuin erikoissairaanhoidon talousarvion muutosesitykset. Elokuun toteutuman ennakoita tulisi tarkistaa lisälaskutuksella/palautuksella marraskuun ensimmäisessä laskutuksessa (eräpäivä 16.11.2019) seuraavasti: Haapajärvi -382.204 €, Pyhäjärvi -672.747 € ja Reisjärvi 109.148 €. Kärsämäen ennakkolaskua ei korjata.
Talousarvion ylittymisen johdosta on palvelujohtajien ja -päälliköiden palaverissa tunnistettu talouden tosiseikat ja päädytty siihen, että tiukkaa taloutta noudatetaan myös loppuvuoden osalta. Vuosilomia keskitetään joulun ajalle niissä toimipisteissä, joissa se on palveluja heikentämättä mahdollista. Lisäksi talousarvion mukaisesti toteutetaan joulusulku.
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen kuntayhtymähallitus esittää Pyhäjärven kaupunginvaltuustolle, että Pyhäjärven palvelujen ja hallinnon osuuden talousarviota muutetaan yllä esitetyillä perusteluilla lisäämällä toimintakuluja yhteensä 1.280.900 euroa ja lisäämällä toimintatuottojen jäsenkuntien maksuosuuksia vastaavasti 1.280.900 euroa.
Pyhäjärven kaupungin talousarviossa 2019 toimintakulujen muutos lisää asiakaspalvelujen ostoja 1.280.900 euroa. Toimintakulujen muutos kasvattaa Selänne-palvelujen, kaupunginhallituksen sekä hallintotoimen talousarviota samalla summalla. Kaupungin tilikauden alijäämä talousarviossa 2019 kasvaa samalla summalla eli 1.280.900 eurolla.
Liitteenä nro 1
- Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen osavuosikatsaus.
Liitteenä nro 2
- Muutosbudjetti 2 / 2019, toimialueet
- Muutosbudjetti 2 / 2019, tuloslaskelma
-Muutosbudjetti 2 / 2019, rahoituslaskelma
Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
1. Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen osavuosikatsauksen 1.1. - 31.8.2019 ja saattaa sen tiedoksi valtuustolle.
2. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi Ppky Selänteen yhtymähallituksen esittämän Pyhäjärven palvelujen ja hallinnon osuuden muutoksen talousarvioon lisäämällä toimintakuluja 1.280.900 euroa ja lisäämällä toimintatuottojen jäsenkuntien maksuosuuksia vastaavasti 1.280.900 euroa
3. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi 1.280.900 euron suuruisen käyttötalouden muutosesityksen Pyhäjärven kaupungin talousarvioon vuodelle 2019.
Päätös:
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
KVALT § 79
Liitteenä nro 2
-Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen osavuosikatsaus
Liitteenä nro 3
- Muutosbudjetti 2 / 2019, toimialueet
- Muutosbudjetti 2 / 2019, tuloslaskelma
- Muutosbudjetti 2 / 2019, rahoituslaskelma
Päätös:
Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.
Arkistokohdassa Ej säilytetään
- Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen osavuosikatsaus.
Arkistokohdassa Df säilytetään
- Muutosbudjetti 2 / 2019, toimialueet
- Muutosbudjetti 2 / 2019, tuloslaskelma
- Muutosbudjetti 2 / 2019, rahoituslaskelma.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |